Jukolan maastojuoksu 2009

Kävin viime viikonloppuna jossain maastojuoksukilpailuissa Mikkelissä, paikan päällä joku horisi jotain jostain Jukolan viestistä. Tiiä sitten, missä olen ollut.

Venlojen lähdössä katselin, että ulkokaarteessa on tilaa tulla ohi isolla rintanumerolla, mutta kello 23.00 sitä tilaa ei enää ollutkaan. Meni kirjaimellisesti pujotteluksi. Ensimmäisen kerran katsoin karttaa vähän ennen K-pistettä ja meni aika kauan etsiessä kartalta ensimmäistä rastia. Ykkösen löydettyäni mielessä oli vain yksi ajatus, "Ei v***u". Oma suunnitelma ennen starttia oli ottaa letkoista poikkeava valinta ja tuupata ylhäisessä yksinäisyydessä porukasta ohi. Ykkönen oli kuitenkin sellainen, että omaa reitinvalintaa ei ollut mitään järkeä tehdä ja tyydyin ohittelemaan porukkaa ulkoilutiellä. Matkalla kakkoselle katselin ympärilleni muiden rintanumeroita saadakseni edes jonkinlaisen käsityksen sijoituksestani. Neloselle asti yritin raivota tietäni paremmille sijaluvuille, kunnes totesin sen vain energianhukaksi puskissa rymistelyn muodossa. Nelosella olin nostanut lähdöstä sijoitusta sellaiset 731 sijaa. Nelosella päätin siis tyytyä vain nauttimaan Jukolan yöstä ja yrittää juosta mahdollisimman virheettömästi. Maastosta ja radasta johtuen en voi sanoa nauttineeni, päinvastoin. Viitisen minuuttia tuli virhettä ja suurin osa siitä tuli yhdellä rastilla poimittuani ensin kaksi muuta hajontarastia ennen omaani. Loput erosta selittyy puoliksi tossulla ja puoliksi lähtönumerosta ja massasta edessä.

Pari asiaa jäi harmittamaan itse suorituksen aikana. Ensimmäinen oli se, että tiellä ja poluilla porukka antoi tossun viedä eteenpäin ihan kohtuullista vauhtia, mutta heti kun painettiin polulta sivuun, niin heitettiin kartta auki ja ihmeteltiin kävellen, missä oltiin. Siinä sai pariin kertaan ohjeistaa porukkaa, että kyllä se rasti varmaan tämän ainoan uran varrelta löytyy, että tossua vaan. Toinen asia, mikä harmitti oli se, että yritin niissä letkoissa vääntää jotain jutun juurta, mutta kukaan ei tuntunut olevan juttutuulella. Oliko porukka sitten niin hapoilla vai yrittikö ne vaan keskittyä vaativaan oravapolkurastiväliin, sitä en tiedä. Jotain käyttämättä jääneestä fyysisestä puolesta kertoo se, että ohitin loppusuoralla seitsemän joukkuetta varsin vaatimattomalla vauhdilla.

Mitä tässä on tullut suunnistus.net:iä luettua, niin porukka on kehunut tuota ensimmäisen osuuden ensimmäistä väliä hyväksi vaihteluksi. Jotenkin musta tuntuu, että kukaan niistä kehujista ei ole sitä väliä koskaan juossut. Ja muutenkin. Ensimmäinen väli oli yksi kolmasosa koko osuuden pituudesta, puhtaasti juoksua. Eläköön suunnistus! Kisakeskuksessa joskus aamuyön tunteina vastaan käveli pari jannua, joista toinen totesi: "Oli kyl kivaa, ku sai juosta noin paljon polkuja ettei eksynyt". Siinä vaiheessa teki mieli vetää ranteet auki. Kyllä se varmaan on kivaa joillekin hiihtäjille tai hinttikyykkääjille(salibändäreille) kun saa juosta polkuja, mutta kyllä mä haluan sitä risua ja kivikkoa, sitä kunnon rypemistä. Ensi vuonna saa taas nauttia kunnolla.

Koska tulee ensimmäinen aukomaan päätä, että "Eiks tossu liikkunu, treenaa enemmän"?