tiistaina, kesäkuuta 19, 2012

Jäkälä 2012

Tämänkin vuoden Jukolassa siunattiin 2. osuudella, osuudella josta pidän eniten. Muuten oli hyvää menoa rennolla juoksulla pikkuvirheiden sävyttämänä, mutta noin 9 kilometrin kohdalla survaisin sellaisen 15 minuutin pummin. Suon ylityksen jälkeen en katsonut kompassia ja vedettiin toisen sankarin kanssa muutama sata metriä soiroon. Samaistusvirhe, ja kun ei mistään saatu kiinni, niin säntäily meni aika päättömäksi. Tästä ehkä suunnistusurani suurimmasta aivopierusta huolimatta nostin joukkueen sijoitusta vajaa 70 sijaa. Ennen koukkua olin nostanut jo 160 sijaa, joten varsin hyvin oli mennyt. Harmittaa, mutta samalla jäi hyvät fiilikset osuuden alun hyvästä menosta. Nyt kisataukoa ainakin kuukausi ja syksyllä isketään.

torstaina, kesäkuuta 14, 2012

Stadi-sprintti

Ei mihink.

lauantaina, kesäkuuta 09, 2012

SG 2012

En jaksa tarinoita, joten sama teksti, kuin harkkapäiväkirjassa.

SG. H21E. Päivän opetus: Numeron 3 jälkeen tulee numero 4, ei suinkaan numero 5. Kolmoselle asti telkkänä pönttöön pintakaasulla, ajattelin, että lähtipäs hyvin käyntiin. Virhe! Kolmoselta neloselle mennessä olin rastien väliseen solaan asti menossa neloselle, mutta mäkeä kiivetessä rasti vaihtui jostain syystä vitoseksi. Rastimääritteistä olin kuitenkin painanut mieleen nelosen koodin ja ihmettelin vitosella, kun ei koodi täsmännyt. Ainakin 2,5min arvioisin. Heti perään kutoselle varoin pudottamasta liian aikaisin mäkeen, joten vedin liian pitkäksi, 2min. Kympille jostain käsittämättömästä syystä yläkautta, 1min. Yhdelletoista hieman vinoon mäen jälkeen, 30sek. Pitkä väli 13, en uskaltanut vetää tarpeeksi aggressiivisesti ja pysähtelin liikaa, rastille pieni mutka, 1min. Rastille 16 nostin yhden käyrän liikaa, 30sek. Yhteensä 7,5min virhettä on aika paljon. Suurin syy johtuu siitä, että allergiaoireiden takia heittää kropan ihan hapoille jo vk1-vauhdeilla, eikä pää pysy mukana. Maalissa perus keuhkot tulessa ja keuhkot ulos -yskimistä, samoin pientä tärinää kropassa. Toivon todella, että syy on siitepölyssä, eikä missään muussa. Tavoite oli jäädä kärkeen alle 10min, mihin saumat olisi kyllä ollut. Jukolassa rennosti ja syksyllä tikissä ja gripissä.

sunnuntaina, kesäkuuta 03, 2012

SM-sprintti 2012

Tänään juostiin Tampereen Hervannassa SM-sprintti. Itse juoksin Helsingissä hölkkälenkin, voitin. Itseni. Päätös jättää SM-sprintti väliin oli täydellinen, sen verran synkkä oli fyysinen vire tällä viikolla. Juoksin viime lauantaina Lynxin kevätkansallisissa, jaksoin hölkätä aina vitoselle asti, kunnes tajusin ettei koko touhussa ollut mitään järkeä ja käänsin kohti kisakeskusta kävellen. Magee fiilis, kun hölkätessäkin jalat painavat 75 tonnia, eikä ajatus kulje minnekään. Hapesta puhumattakaan. Maanantaina taas perinteisesti pyöräilin töihin, melkein kuolin. Tulin julkisilla kotiin. Tänään oli ensimmäistä kertaa tällä viikolla hyvä fiilis.

Kaikesta angstista huolimatta on kuitenkin hyvä fiilis. Syksyä vartenhan tässä koko ajan treenataan, ei omalta talviharjoittelulta voi odottaa keväältä yhtään mitään. Ensi viikonloppuna Suunto Games priimoissa Solvallan maastoissa, itse mukana vain lauantaina vaikka sunnuntainen 15tonninen kartta kiinnostaisikin.