sunnuntaina, lokakuuta 26, 2014

Halikkoviesti 2014

Perinteinen suomalaisen suunnistuskauden päätös Halikkoviesti juostiin viikonloppuna Salossa ja itse olin mukana ensimmäistä kertaa Karkki-Rastin väreissä. Manageri oli määrännyt ensimmäiselle multiosuudelle, eli 2. osuudelle, kirmailemaan.

Tommy veti avauksen sen verran mallikkaasti, että yllätti meidät metsään lähtevät täysin ja verkat jäivät aika lyhyiksi. Rata oli sitä perinteistä varsinaissuomalaista mäkineppailua. Itse lähdin matkaan ensimmäistä kertaa elämässäni nilkka teipattuna, mistä kausianalyysin yhteydessä hieman enemmän juttua, mutta eihän nilkka tuntunut hyvältä kuin kolmosrastille asti, jonka jälkeen päätin himmata vauhtia, ryteiköt menivät lähestulkoon kävellen. Ei siinä, kivaa oli ja paria ylimääräistä kierrosta lukuunottamatta tekeminen oli sujuvaa, varsinkin kun ottaa huomioon, ettei suunnistuskertoja ole syksyltä takana ollenkaan. Perussuoritus. Joukkueen suoritus oli kaikkea muuta kuin perussuoritus, sillä saavutettiin Karkki-Rastin kaikkien aikojen paras sijoitus Halikkoviestissä. Tästä on hyvä jatkaa kohti talviharjoittelua!