Karkkila vai kepponen?

Huomenna kello 13.22 lähtee Intercity 922 Jyväskylän Matkakeskuksesta kohti etelää. Junassa istuu myös Metsähiippari. Huomenna on syksyn viimeinen tentti, jonka jälkeen lähden salamana kohti etelää, tarkemmin sanottuna Karkkilaa. Moneen vuoteen en ole kotikaupungissani pidempiä ajanjaksoja viettänyt, mutta nyt olisi tarkoitus olla melkein kolme viikkoa. Karkkilassa on aina kiva käydä, mutta hieman epäilyttää olla noin pitkä aika kyseisellä paikkakunnalla. Karkkila on hyvä paikka asua, vastoin en sano, mutta tässä elämäntilanteessa ja kun kaupungin katuja on tullut tallailtua 15 vuotta, niin muuallakin on hyvä olla. Uskon, että jos tulevaisuudessa on mahdollista ja järkevää muuttaa takaisin Karkkilaan, niin sen varmasti myös teen.

Suunnitelmissa on työntekoa, vanhojen kavereiden näkemistä, mökkeilyä ja tietysti treenailua. Karkkilassa ei voi kolmea viikkoa vain olla, hulluksihan siinä tulisi. Treenimahdollisuudet ovat tietääkseni Karkkilassa lumettomat ja metsää ja luontoahan siellä riittää ja riittää, ja kiitos kasvattiseurani ahkeran kartoituksen, myös suunnistuskarttoja löytyy kiitettävästi.

Yritin katsella kaupungin kotisivuilta, että mitäköhän tapahtumia siellä olisi ja löytyihän sieltä yksi mielenkiintoinen näyttely. "TUKI ostajan tukena - Osuusliike Tuen vaiheista 1904 - 1983 kertova näyttely" Ulkopaikkakuntalaisille menee varmasti ei kiinnosta-kategoriaan, mutta paikkakuntalaisille varmasti käymisen arvoinen näyttely. Ylipäätään, mielestäni Karkkilaa ei voi ymmärtää, jos siellä ei ole asunut. Högforsin henki hönkii vieläkin hyvin vahvasti Karkkilassa sekä hyvässä ja pahassa. Työläiskulttuuri ja -asenne on hyvin vahvasti esillä vielä nyky-Karkkilassakin. Punaisuus iskee kovaa ja vielä vyön alle. Karkkilaa ei voi selittää, se pitää itse kokea, asumalla.

Tietämättömille hieman tietoa Karkkilasta:
Asukasluku: 9069 as.
Pinta-ala: 255 km²
Etäisyys Helsingistä: 69 km
Suurin puolue kaupunginvaltuustossa: Vasemmisto (13/35)

Loppuun vielä Karkkilan uusi slogan:

"Karkkila - Elämän kokoinen kaupunki"

On siis talvi, kuljen Kokkilan rantaan

Perjantaina kello 10.22 lähti pikajuna 916 Jyväskylän Matkakeskuksesta kohti Turkua. Metsähiippari istui kyseisessä junassa vaunussa 8, ikkunapaikalla 55. Edessä oli kolme ja puolituntinen matka läpi mäkien ja poikki peltojen. Taas. Matkan aikana oli varsin jännittävää seurata lumen vähenemistä kunnes jossakin Loimaan tienoilla se katosi kokonaan. Hymyilin. Sitähän Varsinais-Suomeen oli lähdetty hakemaan, suunnistusta lumettomassa maastossa. Turussa kävin nauttimassa varsin maukasta ruokaa Blankossa siskoni kanssa ja tein yhden tämän syksyn parhaista suorituksistani. Vaihdoin pillifarkut suunnistustrikoisiin ja toppahousuihin Blankon kenkälaatikon kokoisessa miesten vessassa. Varsinaista ähellystä ja kolinaa.

Blankosta suuntasin kohti Kauppakorkeata, missä hyppäsin Etelä-Maskun kovimman tenniksen pelaajan, tOden, kyytiin suuntana Varsinais-Suomen pimeät metsät. Hieman yli iltakuuden laittaessani otsalamppua päähän tajusin, että elämä on todellakin valintoja. Voisin olla kotona katsomassa Emmerdalea ja juomassa glögiä, mutta sen sijaan seison pimeällä, tuulisella ja kostealla pellon laidalla pukeutuneena trikoisiin. Ei taida hissi nousta ihan vintille asti. Kyseessä oli kuitenkin leirin ensimmäinen harjoitus Halikkoviesti 08:n kartalla, pimeässä. Metsähiippari, yösuunnistus ja Varsinais-Suomen maastot on sellainen yhtälö, että siitä ei voi seurata mitään hyvää. Varsinkin, kun leiriohjelmassa luki harjoituksen kohdalla "Tarkoitus juosta tosissaan". Keskiviikkoiset Ynnä RY:n kosteat pikkujoulut kun vielä painoivat kropassa, niin kakkosellehan sitä tuli tehtyä "Voi jeesus"-pummi. Loppu tulikin aika mallikkaasti ei-niin-tosissaan. Onneksi Ankkurikellarilla oli sauna lämmin.

Lauantaina oli aamupäivällä vuorossa väyläsuunnistusta, josta sain erittäin paljon irti. Ehkä eniten koko leiriltä. Miellyttävää vaihtelua perusrunttaamisen sijaan. Väyläkin oli tarpeeksi kapea, 40-70m. Päivällä perus päikkärit ja palaveerausta, kunnes pimeän tultua leirin toinen yöharjoitus. Matkaa kartalle oli kuusi kilometriä suuntaansa ja ratakin vielä vajaa yhdeksän kilometriä. Suurin osa porukkaa puhui ennen treeniin lähtöä juoksevansa sinne, luulin huumoriksi, mutta sitä se ei ollut. Siinä taitaa mennä raja satsareiden ja wannabe-satsareiden välillä. Itse menin autolla ja paluukyydin kyselijöitä jo löytyikin satsareiden joukosta.

Sunnuntaina oli leirin pääharjoituksen vuoro, ns hapot korviin-treeni. Ensin kilsan veto ylämäkeen ja siihen perään suunnistusveto. Tämä kolme kertaa ja suunnistusosiot olivat 1,9km, 1,9km ja 2,8km. Ylämäkivedon jälkeen oli heti hakkuuaukean ylitys ja sen jälkeen nousua. Ei terve. Itse vedin vain kaksi kertaa, kun jalat eivät ole oikein tottuneet uusiin suunnistuskenkiin. Kellarilla katselin jalkoja ja saldo oli seuraava. Kummankin isovarpaan kynnet mustat ja kummassakin kantapäässä 2 euron kokoiset rakot. Sattui.

Sunnuntaina kello 15.05 lähti pikajuna 921 Turun rautatieasemalta kohti Keski-Suomea. Metsähiippari istui kyseisessä junassa vaunussa 2, ikkunapaikalla 19. Edessä oli kolme ja puolituntinen matka poikki peltojen ja läpi mäkien. Taas. Nukuin melkein koko matkan ja niin teki myös edessäni istunut Michael Monroe.

Viikonlopun heitot:
"Määrä muuttaa miestä" -Minsa
"Kehityksen vartti" -Minsa
"En oo varmaan ikinä ollu näin kovalla suunnistusleirillä. Vielä pitää aika paljon tehdä hommia, että jaksaa tämmöstä röykytystä." -Ama

Salin lattia oli tahmea ja täynnä

Viikko 45 - 8h 13min, 9 harjoituskertaa
Viikko 46 - 12h 11min, 9 hk
Viikko 47 - 5h 15min, 5 hk
Viikko 48 - 9h 49min, 6 hk

Yllä olevaan ajanjaksoon kun vielä sisällytetään miniflunssa, särkylääkekuuri, neljä tenttiä ja parit pikkujoulut, niin siinäpä on Metsähiipparin marraskuu. Hain tänään Matkahuollosta mononi, kaikessa huvittavuudessaan, vesisateessa. Lunta odotellessa.


Rage against the machine - Bulls on parade