Tuupataan nyt sitten toinenkin juttu eetteriin tälle päivälle. Homma on nimittäin sillä lailla, että mulla alkoi juuri äsken kesätauko kisoista. Seuraava kisani ollee joskus elokuussa, jos en hetken mielijohteesta ilmoittaudu jonnekin sitä ennen, mutta epäilen. Sapluuna treenijaksolle on ollut olemassa jo ties kuinka kauan, voin sen joskus tännekin heittää, kunhan ensin näen miten sen kanssa lähtee liikkeelle. Seuraavat viikot menevät puhtaasti perustyöstön merkeissä. Sellaisen työstön, että syksyllä kulkee. Sellaisen, ettei tarvitse enää nöyristellä.
Treenijaksosta johtuen blogiin ei kirjoituksia ihan hirveällä tahdilla lähiviikkoina tule. Jotain treenisynkistelyjä saatan silloin tällöin kirjoitella, muttei mitään kaksi juttua per viikko -tahtia. Olen tässä viime viikkoina kuullut oudoilta tahoilta, että käyvät lukemassa blogiani säännöllisesti, mistä olen erittäin otettu. Pysyypähän mielenkiinto kirjoittamiseen yllä.
tiistaina, kesäkuuta 16, 2009
Jukolan maastojuoksu 2009
Kävin viime viikonloppuna jossain maastojuoksukilpailuissa Mikkelissä, paikan päällä joku horisi jotain jostain Jukolan viestistä. Tiiä sitten, missä olen ollut.
Venlojen lähdössä katselin, että ulkokaarteessa on tilaa tulla ohi isolla rintanumerolla, mutta kello 23.00 sitä tilaa ei enää ollutkaan. Meni kirjaimellisesti pujotteluksi. Ensimmäisen kerran katsoin karttaa vähän ennen K-pistettä ja meni aika kauan etsiessä kartalta ensimmäistä rastia. Ykkösen löydettyäni mielessä oli vain yksi ajatus, "Ei v***u". Oma suunnitelma ennen starttia oli ottaa letkoista poikkeava valinta ja tuupata ylhäisessä yksinäisyydessä porukasta ohi. Ykkönen oli kuitenkin sellainen, että omaa reitinvalintaa ei ollut mitään järkeä tehdä ja tyydyin ohittelemaan porukkaa ulkoilutiellä. Matkalla kakkoselle katselin ympärilleni muiden rintanumeroita saadakseni edes jonkinlaisen käsityksen sijoituksestani. Neloselle asti yritin raivota tietäni paremmille sijaluvuille, kunnes totesin sen vain energianhukaksi puskissa rymistelyn muodossa. Nelosella olin nostanut lähdöstä sijoitusta sellaiset 731 sijaa. Nelosella päätin siis tyytyä vain nauttimaan Jukolan yöstä ja yrittää juosta mahdollisimman virheettömästi. Maastosta ja radasta johtuen en voi sanoa nauttineeni, päinvastoin. Viitisen minuuttia tuli virhettä ja suurin osa siitä tuli yhdellä rastilla poimittuani ensin kaksi muuta hajontarastia ennen omaani. Loput erosta selittyy puoliksi tossulla ja puoliksi lähtönumerosta ja massasta edessä.
Pari asiaa jäi harmittamaan itse suorituksen aikana. Ensimmäinen oli se, että tiellä ja poluilla porukka antoi tossun viedä eteenpäin ihan kohtuullista vauhtia, mutta heti kun painettiin polulta sivuun, niin heitettiin kartta auki ja ihmeteltiin kävellen, missä oltiin. Siinä sai pariin kertaan ohjeistaa porukkaa, että kyllä se rasti varmaan tämän ainoan uran varrelta löytyy, että tossua vaan. Toinen asia, mikä harmitti oli se, että yritin niissä letkoissa vääntää jotain jutun juurta, mutta kukaan ei tuntunut olevan juttutuulella. Oliko porukka sitten niin hapoilla vai yrittikö ne vaan keskittyä vaativaan oravapolkurastiväliin, sitä en tiedä. Jotain käyttämättä jääneestä fyysisestä puolesta kertoo se, että ohitin loppusuoralla seitsemän joukkuetta varsin vaatimattomalla vauhdilla.
Mitä tässä on tullut suunnistus.net:iä luettua, niin porukka on kehunut tuota ensimmäisen osuuden ensimmäistä väliä hyväksi vaihteluksi. Jotenkin musta tuntuu, että kukaan niistä kehujista ei ole sitä väliä koskaan juossut. Ja muutenkin. Ensimmäinen väli oli yksi kolmasosa koko osuuden pituudesta, puhtaasti juoksua. Eläköön suunnistus! Kisakeskuksessa joskus aamuyön tunteina vastaan käveli pari jannua, joista toinen totesi: "Oli kyl kivaa, ku sai juosta noin paljon polkuja ettei eksynyt". Siinä vaiheessa teki mieli vetää ranteet auki. Kyllä se varmaan on kivaa joillekin hiihtäjille tai hinttikyykkääjille(salibändäreille) kun saa juosta polkuja, mutta kyllä mä haluan sitä risua ja kivikkoa, sitä kunnon rypemistä. Ensi vuonna saa taas nauttia kunnolla.
Koska tulee ensimmäinen aukomaan päätä, että "Eiks tossu liikkunu, treenaa enemmän"?
Venlojen lähdössä katselin, että ulkokaarteessa on tilaa tulla ohi isolla rintanumerolla, mutta kello 23.00 sitä tilaa ei enää ollutkaan. Meni kirjaimellisesti pujotteluksi. Ensimmäisen kerran katsoin karttaa vähän ennen K-pistettä ja meni aika kauan etsiessä kartalta ensimmäistä rastia. Ykkösen löydettyäni mielessä oli vain yksi ajatus, "Ei v***u". Oma suunnitelma ennen starttia oli ottaa letkoista poikkeava valinta ja tuupata ylhäisessä yksinäisyydessä porukasta ohi. Ykkönen oli kuitenkin sellainen, että omaa reitinvalintaa ei ollut mitään järkeä tehdä ja tyydyin ohittelemaan porukkaa ulkoilutiellä. Matkalla kakkoselle katselin ympärilleni muiden rintanumeroita saadakseni edes jonkinlaisen käsityksen sijoituksestani. Neloselle asti yritin raivota tietäni paremmille sijaluvuille, kunnes totesin sen vain energianhukaksi puskissa rymistelyn muodossa. Nelosella olin nostanut lähdöstä sijoitusta sellaiset 731 sijaa. Nelosella päätin siis tyytyä vain nauttimaan Jukolan yöstä ja yrittää juosta mahdollisimman virheettömästi. Maastosta ja radasta johtuen en voi sanoa nauttineeni, päinvastoin. Viitisen minuuttia tuli virhettä ja suurin osa siitä tuli yhdellä rastilla poimittuani ensin kaksi muuta hajontarastia ennen omaani. Loput erosta selittyy puoliksi tossulla ja puoliksi lähtönumerosta ja massasta edessä.
Pari asiaa jäi harmittamaan itse suorituksen aikana. Ensimmäinen oli se, että tiellä ja poluilla porukka antoi tossun viedä eteenpäin ihan kohtuullista vauhtia, mutta heti kun painettiin polulta sivuun, niin heitettiin kartta auki ja ihmeteltiin kävellen, missä oltiin. Siinä sai pariin kertaan ohjeistaa porukkaa, että kyllä se rasti varmaan tämän ainoan uran varrelta löytyy, että tossua vaan. Toinen asia, mikä harmitti oli se, että yritin niissä letkoissa vääntää jotain jutun juurta, mutta kukaan ei tuntunut olevan juttutuulella. Oliko porukka sitten niin hapoilla vai yrittikö ne vaan keskittyä vaativaan oravapolkurastiväliin, sitä en tiedä. Jotain käyttämättä jääneestä fyysisestä puolesta kertoo se, että ohitin loppusuoralla seitsemän joukkuetta varsin vaatimattomalla vauhdilla.
Mitä tässä on tullut suunnistus.net:iä luettua, niin porukka on kehunut tuota ensimmäisen osuuden ensimmäistä väliä hyväksi vaihteluksi. Jotenkin musta tuntuu, että kukaan niistä kehujista ei ole sitä väliä koskaan juossut. Ja muutenkin. Ensimmäinen väli oli yksi kolmasosa koko osuuden pituudesta, puhtaasti juoksua. Eläköön suunnistus! Kisakeskuksessa joskus aamuyön tunteina vastaan käveli pari jannua, joista toinen totesi: "Oli kyl kivaa, ku sai juosta noin paljon polkuja ettei eksynyt". Siinä vaiheessa teki mieli vetää ranteet auki. Kyllä se varmaan on kivaa joillekin hiihtäjille tai hinttikyykkääjille(salibändäreille) kun saa juosta polkuja, mutta kyllä mä haluan sitä risua ja kivikkoa, sitä kunnon rypemistä. Ensi vuonna saa taas nauttia kunnolla.
Koska tulee ensimmäinen aukomaan päätä, että "Eiks tossu liikkunu, treenaa enemmän"?
tiistaina, kesäkuuta 09, 2009
Jukola 2007
Mun suunnistuksen uudelleen aloittaminen vajaan kymmenen vuoden tauon jälkeen johtui pari vuotta sitten siitä, että totesin alkukeväällä 2007 faijalle (35. Jukola peräkkäin tulossa), ettei voi sanoa harrastaneensa suunnistusta, jos ei ole Jukolassa juossut. Olin lopettaessani niin nuori ettei Jukolan millekään osuudelle ollut mitään asiaa moneen vuoteen.
Jukola-projekti lähti liikkeelle HS:n iltarasteilta 16.4., joilla juoksin neljän kilsan radan reiluun 37 minuuttiin. Vauhti ei päätä huimannut, mutta suunnistus oli suht mallikasta ottaen huomioon pitkän tauon. Keväällä kävin kerran pari viikossa iltarasteilla ja muutamassa kisassakin ennen Jukolaa B- ja C-sarjoissa. Joukkuepaikkaa kyselin kasvattiseuraltani Karkki-Rastilta, sillä KeimKassa oli tuolloin kaksi aktiivisuunnistajaa, minä ja faija. Saatiin kuitenkin molemmat paikka faijan entisen seuran, EkSun kakkosesta. Faija kakkososuuden ja minä kuudennen. Nukuin Jukolayön teltassa palellen ja herätessäni joskus neljän aikaan oli pönttö aika sekaisin. Faija oli nostanut kakkososuudella joukkuetta 259 sijaa ylöspäin ja muistan ajatelleeni, että mä en ainakaan tiputa yhtään sijaa.
Muistan varmaan ikuisesti faijan kommentit mulle ennen omaa suoritustani. Niitä oli kaksi:
Kakkoselle tuli otettua pientä koukkua, mutta 3-5 meni taas tyylikkääseen malliin 7.50 kilsavauhtia. Vitosella olin nostanut joukkuetta jo 70 sijaa ja kyseessä oli kuitenkin 6. osuus. Aloitin siis todella rauhassa faijan neuvojen mukaan. Matkalla kutoselle katselin ympärilleni ja huomasin etten nähnyt tai kuullut ketään. Ennen yhteislähtöähän vaihto on kiinni sen 10 minuuttia, joten olin ottanut alun sen verran rauhassa, että olin päässyt karkuun muilta yhteislähtijöiltä ja edessä oli se 10 minuutin tyhjä väli. Tästä hämmentyneenä otin kutoselle isoa koukkua, mutta suunnistin seuraavan vajaan puolen tunnin yksin. Muistin faijan kommentin "Jukolassa et juokse yksin". Meni siis hetken ennenkuin sain porukkaa taas näkyviin ja loppuradalla en sitten suunnistanutkaan enää yksin. Loppusuoralla olin täynnä energiaa ja muistan faijan huudon "Hyvin tultu, Allu!" Maalissa olin samaan aikaan n. viisikymppisen miehen kanssa ja muistan myös varsin hyvin miehen ilmeen ja äänenpainon, kun hän kysyi kuulemaansa oikeaksi. "Ai lähditkö sä yhteislähdössä? Mä lähdin noin puoli tuntia ennen." Teltalle kävellessäni joukkueenjohtaja Koskivirran Eero tuli vastaan ja kehui hänkin varsin vuolaasti ensimmäistä Jukolasuoritustani. Nostin joukkueen sijoitusta 6. osuudella 111 sijaa siellä seitsemänsadan hujakoilla, osuussijoituksen ollessa 385/1193. Omaa hyvää mieltä nosti kisan jälkeen erityisesti se, että kaikki väittivät maastoa ja ratoja vaikeiksi, mutta itsellä oli kuitenkin kulkenut.
Eikä toinenkaan Jukola pöllömmin viime vuonna Tampereella mennyt, nostoa pitkällä yöllä 129 sijaa. Uskon, että tuon hyvin menneen ensimmäisen Jukolan ansiosta olen tässä ja kirjoitan. Ja suunnistan. Wannabe-satsarina.
Jukola-projekti lähti liikkeelle HS:n iltarasteilta 16.4., joilla juoksin neljän kilsan radan reiluun 37 minuuttiin. Vauhti ei päätä huimannut, mutta suunnistus oli suht mallikasta ottaen huomioon pitkän tauon. Keväällä kävin kerran pari viikossa iltarasteilla ja muutamassa kisassakin ennen Jukolaa B- ja C-sarjoissa. Joukkuepaikkaa kyselin kasvattiseuraltani Karkki-Rastilta, sillä KeimKassa oli tuolloin kaksi aktiivisuunnistajaa, minä ja faija. Saatiin kuitenkin molemmat paikka faijan entisen seuran, EkSun kakkosesta. Faija kakkososuuden ja minä kuudennen. Nukuin Jukolayön teltassa palellen ja herätessäni joskus neljän aikaan oli pönttö aika sekaisin. Faija oli nostanut kakkososuudella joukkuetta 259 sijaa ylöspäin ja muistan ajatelleeni, että mä en ainakaan tiputa yhtään sijaa.
Muistan varmaan ikuisesti faijan kommentit mulle ennen omaa suoritustani. Niitä oli kaksi:
- Aloita hiljaa
- Jukolassa et juokse yksin
Kakkoselle tuli otettua pientä koukkua, mutta 3-5 meni taas tyylikkääseen malliin 7.50 kilsavauhtia. Vitosella olin nostanut joukkuetta jo 70 sijaa ja kyseessä oli kuitenkin 6. osuus. Aloitin siis todella rauhassa faijan neuvojen mukaan. Matkalla kutoselle katselin ympärilleni ja huomasin etten nähnyt tai kuullut ketään. Ennen yhteislähtöähän vaihto on kiinni sen 10 minuuttia, joten olin ottanut alun sen verran rauhassa, että olin päässyt karkuun muilta yhteislähtijöiltä ja edessä oli se 10 minuutin tyhjä väli. Tästä hämmentyneenä otin kutoselle isoa koukkua, mutta suunnistin seuraavan vajaan puolen tunnin yksin. Muistin faijan kommentin "Jukolassa et juokse yksin". Meni siis hetken ennenkuin sain porukkaa taas näkyviin ja loppuradalla en sitten suunnistanutkaan enää yksin. Loppusuoralla olin täynnä energiaa ja muistan faijan huudon "Hyvin tultu, Allu!" Maalissa olin samaan aikaan n. viisikymppisen miehen kanssa ja muistan myös varsin hyvin miehen ilmeen ja äänenpainon, kun hän kysyi kuulemaansa oikeaksi. "Ai lähditkö sä yhteislähdössä? Mä lähdin noin puoli tuntia ennen." Teltalle kävellessäni joukkueenjohtaja Koskivirran Eero tuli vastaan ja kehui hänkin varsin vuolaasti ensimmäistä Jukolasuoritustani. Nostin joukkueen sijoitusta 6. osuudella 111 sijaa siellä seitsemänsadan hujakoilla, osuussijoituksen ollessa 385/1193. Omaa hyvää mieltä nosti kisan jälkeen erityisesti se, että kaikki väittivät maastoa ja ratoja vaikeiksi, mutta itsellä oli kuitenkin kulkenut.
Eikä toinenkaan Jukola pöllömmin viime vuonna Tampereella mennyt, nostoa pitkällä yöllä 129 sijaa. Uskon, että tuon hyvin menneen ensimmäisen Jukolan ansiosta olen tässä ja kirjoitan. Ja suunnistan. Wannabe-satsarina.
maanantaina, kesäkuuta 08, 2009
1264 MS Parma 7
Ennen kauden alkua tavoite oli päästä joukkueisiin 1-3. Heikosti menneen kevään jälkeen tiesin ettei tavoite täyty ja esitin toiveen päästä aloitusosuudelle, joukkueella ei väliä. Sain sen mitä halusin, mutta MSP:n viime vuoden lukuisista hylsyistä johtuen numero ja ennen kaikkea lähtöpaikka on 1264. Luojalle kiitos, että alussa on ravirataa alla! K-pisteellä on pakko olla ohittanut vähintään sellaiset 600 joukkuetta ja kakkoselle mennessä pari sataa lisää. Se on tavoite. Se on kova tavoite. Täytyy varmaan mennä Stockmannille tyyppitreeniin. Sellainen kutina kuitenkin on, että siellä on pari muutakin, jotka aloittavat kovaa. Oon tässä vähän haistellut sellaista 200 parhaan joukossa vaihtoon -hajua.
Hyvää matkaa!
Hyvää matkaa!
sunnuntaina, kesäkuuta 07, 2009
Koivistosta korkeuksiin
Käväisin eilen Ankkurirastien keskimatkalla H21A1-sarjassa, eikä ennen kisaa ollut mitenkään luottavainen olo, sillä olinhan treenannut kahden viikon ajan käytännössä satulassa, sprinteissä ainoat juoksut ja Varsinais-Suomen maastot eivät ole koskaan sopineet mulle. Tykkään juosta enemmän metsässä kuin avokallioilla. Kisan aloitin perinteisesti ykköselle koukulla ja kakkoselle huonolla reitinvalinnalla ja edelleen kolmoselle koukulla, eikä juoksukaan oikein alussa ollut hyvää. Vitosella olinkin jo 6,5min kärkeä perässä. Vitosen jälkeen homma tosin alkoi rullaamaan huomattavasti paremmin ja hävisin kärkeen sen kymmenen minuuttia, Lassellekin jäin "vaan" seitsemän minuuttia, mistä olen erittäin tyytyväinen. Olihan Lacce MSP:n Tiomila ykkösessä. Nyt just tuntuu siltä, että syksyllä saattaa jopa nasahtaa kohdilleen. Itseluottamus ainakin kohosi huomattavasti ton loppuradan ansiosta.
Näin muuten ysirastilla jotain mitä en ole tainnut koskaan nähdä kisassa tehtävän, varsinkaan H21(AL)-sarjassa. Nimeltä mainitsematon kaveri otti nimittäin leimauksen jälkeen polviasennon ja otti kompassilla reisisuunnan. Jos ei olisi hapottanut niin paljon, niin olisin varmaan kuitannut jotain. Kaverilla oli kuitenkin rastiväli mun ysiltä yhdelletoista. Kaksi vuotta sitten, aloittaessani suunnistuksen uudestaan vajaan kymmenen vuoden tauon jälkeen, otin samalta jätkältä turpaan kauden jokaisessa kisassa. Kahdessa vuodessa on siis kehitystä tapahtunut aikamoisesti.
K-1:
Hirveästi vaihtoehtoja en näe, suoraan vaan luovien. Aikamoista uraakin on alkumatkasta tarjolla. Pystyvihreällä olen vielä kiinni, mutten jostain syystä käännä rastille. Käyn vihreän reunalla paikantamassa itseni, josta suuntaan suoraan rastille. Kirosana. (+1min)
1-2:
Emmin hetken vasemmalta vai oikealta. Päädyn vasempaan, mistä en löydä hyvää juoksualustaa millään. Helppo väli, mutta teen silti minuutin virhettä rämpiessäni vihreässä. Spekuloitiin Aman kanssa, että oikealta nopeampi. Olis pitänyt vaan runtata. (+1min)
2-3:
Kivikossa tulee ihan rakkaan Jyväskylän maastot mieleen. Kivikon jälkeen alan etsiä rinteestä pientä avointa aluetta ja ajaudun liiaksi vasemmalle. Rinteen reunalla emmin hieman vasemmalle vai oikealle, otan 20 metriä vasemmalle ja näen jyrkänteen, josta salamana tulosuuntaan ja rastille. (+1min)
3-4:
Pummin ansiosta tiedän tarkalleen, minne mennä ja kiskon välille 14. parhaan ajan.
4-5:
Kompassilla mäen yli ja toisen mäen laitaa kunnes pienen empimisen jälkeen ylitän vihreän juuri oikeasta kohdasta. Vihreän jälkeisellä avokalliolla näen Koivuniemen Antin pyörimässä kuin pöllö ja koska mies sattuu juoksulinjalleni, niin autan seurakaveria ja näytän sijainnin. Rastinotossa teen pienen virheen, olisi pitänyt mennä jyrkänteen alta. (+10sek)
5-6:
Olen koko ajan kiinni, mutten jostain käsittämättömästä syystä käännä tarpeeksi ajoissa rastille. (+20sek)
6-7:
Alku uraa pitkin ja lopussa pientä pysähtelyä ja arpomista.
7-8:
Rastilta lähtiessä kierrän mäkeä turhaan ja hieman ennen rastia pysähtelen. (+10sek)
8-9:
Tielle ja tiellä suunnanottoa, mutta vihreässä meneekin ura melkein rastille.
9-10:
Pysähdyn 30 metriä ennen rastia ihmettelemään kartan ja maaston yhteensopivuutta, mutta otan muutaman askeleen eteen ja näen jyrkänteen takana rastipukin. (+10sek)
10-12:
Yhdelletoista minkä jaloista pääsen ja kahdelletoista kierrän alakautta uraa pitkin ja vedän mäen ylös nelivedolla. (+10sek)
12-M:
Tiputan liiaksi alas, mutta juoksen metsän puolella viimeiselle enkä mene nöyryytettäväksi pellon laidalle.
Näin muuten ysirastilla jotain mitä en ole tainnut koskaan nähdä kisassa tehtävän, varsinkaan H21(AL)-sarjassa. Nimeltä mainitsematon kaveri otti nimittäin leimauksen jälkeen polviasennon ja otti kompassilla reisisuunnan. Jos ei olisi hapottanut niin paljon, niin olisin varmaan kuitannut jotain. Kaverilla oli kuitenkin rastiväli mun ysiltä yhdelletoista. Kaksi vuotta sitten, aloittaessani suunnistuksen uudestaan vajaan kymmenen vuoden tauon jälkeen, otin samalta jätkältä turpaan kauden jokaisessa kisassa. Kahdessa vuodessa on siis kehitystä tapahtunut aikamoisesti.
K-1:
Hirveästi vaihtoehtoja en näe, suoraan vaan luovien. Aikamoista uraakin on alkumatkasta tarjolla. Pystyvihreällä olen vielä kiinni, mutten jostain syystä käännä rastille. Käyn vihreän reunalla paikantamassa itseni, josta suuntaan suoraan rastille. Kirosana. (+1min)
1-2:
Emmin hetken vasemmalta vai oikealta. Päädyn vasempaan, mistä en löydä hyvää juoksualustaa millään. Helppo väli, mutta teen silti minuutin virhettä rämpiessäni vihreässä. Spekuloitiin Aman kanssa, että oikealta nopeampi. Olis pitänyt vaan runtata. (+1min)
2-3:
Kivikossa tulee ihan rakkaan Jyväskylän maastot mieleen. Kivikon jälkeen alan etsiä rinteestä pientä avointa aluetta ja ajaudun liiaksi vasemmalle. Rinteen reunalla emmin hieman vasemmalle vai oikealle, otan 20 metriä vasemmalle ja näen jyrkänteen, josta salamana tulosuuntaan ja rastille. (+1min)
3-4:
Pummin ansiosta tiedän tarkalleen, minne mennä ja kiskon välille 14. parhaan ajan.
4-5:
Kompassilla mäen yli ja toisen mäen laitaa kunnes pienen empimisen jälkeen ylitän vihreän juuri oikeasta kohdasta. Vihreän jälkeisellä avokalliolla näen Koivuniemen Antin pyörimässä kuin pöllö ja koska mies sattuu juoksulinjalleni, niin autan seurakaveria ja näytän sijainnin. Rastinotossa teen pienen virheen, olisi pitänyt mennä jyrkänteen alta. (+10sek)
5-6:
Olen koko ajan kiinni, mutten jostain käsittämättömästä syystä käännä tarpeeksi ajoissa rastille. (+20sek)
6-7:
Alku uraa pitkin ja lopussa pientä pysähtelyä ja arpomista.
7-8:
Rastilta lähtiessä kierrän mäkeä turhaan ja hieman ennen rastia pysähtelen. (+10sek)
8-9:
Tielle ja tiellä suunnanottoa, mutta vihreässä meneekin ura melkein rastille.
9-10:
Pysähdyn 30 metriä ennen rastia ihmettelemään kartan ja maaston yhteensopivuutta, mutta otan muutaman askeleen eteen ja näen jyrkänteen takana rastipukin. (+10sek)
10-12:
Yhdelletoista minkä jaloista pääsen ja kahdelletoista kierrän alakautta uraa pitkin ja vedän mäen ylös nelivedolla. (+10sek)
12-M:
Tiputan liiaksi alas, mutta juoksen metsän puolella viimeiselle enkä mene nöyryytettäväksi pellon laidalle.
torstaina, kesäkuuta 04, 2009
Leimuissa lepää levoton
Piti kirjoittaa SM-sprintistä ihan kunnon juttukin kaikkine hienoine juonenkäänteineen, mutta ei oo kiinnostanut pätkän vertaa. Lauantaina tuuppasin Pendolinolla Kokkolaan ja majoituin Sokos Hotel Kaarleen Salmenojan Samulin kanssa samaan huoneeseen. Illalla käytiin iltalenkillä katsomassa laskettelurinnettä ja muuta mahdollista kisa-aluetta ja nähtiinkin reilu parikymmentä punapäistä keppiä pystyssä, mikä tuntui kieltämättä hieman harmaalta toiminnalta, mutta kun mukana oli IFK Göteborgin suunnistaja, niin ei ollut mitään hätää. Siihen vielä perään illallinen Toden kanssa, olis varmaan munkin pitänyt ottaa valkkaria, että olisi sunnuntaina kulkenut.
Karsinnassa sain kolmosella minuutin eteen lähteneen selän näkyviin ja tuli kai jokin hyvänolon tunne, mutta seuraavalle välille tein huonon valinnan ja hieman myöhemmin pari isoa koukkua lisää. Meni niin sanotusti säntäilyksi, keksin yhtään spekuloimatta suorituksesta 1,5min virhettä. Sillä ei reilun kymmenen minuutin kisassa pitkälle pötkitä. Kulku tuntui hyvältä, mutta kellon mukaan se ei sitä ollut. Bemarissa tossu oli kyllä jo niin raskas ettei mitään järkeä ja neljä samaa rastia kuin karsinnassa sai aikaan suuren vitutuksen. Olin yksinkertaisesti huono. Ei se valmistautuminenkaan käytännössä pelkästään korvaavilla ollut täysin optimi, mutta ei voi mitään. Muuten viikonloppu oli kyllä varsin mukava.
Antoi alkuviikosta taas muuten flunssan, kuudes vai seitsemäs tälle keväälle. Nyt alkaa olo jo hieman parantua ja Ankkurirasteille saatan päästä viivalle. Järkkäsin eilen MS Parman Helsingin kyläosastolle jonkin sortin vetotreenin. Ensin juosten purtsia, sitten puskaa, taas purtsia ja loppuun pari suunnistustehtävää. Oli kuulemma hyvä treeni.
Kävin äsken pistämässä nimen Verkkovihkoon Vorssa Gamesin kohdalle, on se sen verran lähellä kaunista ja ihanaa Karkkilaa. Lapsuuden kodista matkaa "joku kolkyt" ja mökiltäkin "joku viistoista".
Reilu viikko kärvistelyä, sitten alkaa taas treenikausi, joka loppuu joskus elokuussa. Ehtii saada jalat kuntoon. Kyl tää viel tästä!
Karsinnassa sain kolmosella minuutin eteen lähteneen selän näkyviin ja tuli kai jokin hyvänolon tunne, mutta seuraavalle välille tein huonon valinnan ja hieman myöhemmin pari isoa koukkua lisää. Meni niin sanotusti säntäilyksi, keksin yhtään spekuloimatta suorituksesta 1,5min virhettä. Sillä ei reilun kymmenen minuutin kisassa pitkälle pötkitä. Kulku tuntui hyvältä, mutta kellon mukaan se ei sitä ollut. Bemarissa tossu oli kyllä jo niin raskas ettei mitään järkeä ja neljä samaa rastia kuin karsinnassa sai aikaan suuren vitutuksen. Olin yksinkertaisesti huono. Ei se valmistautuminenkaan käytännössä pelkästään korvaavilla ollut täysin optimi, mutta ei voi mitään. Muuten viikonloppu oli kyllä varsin mukava.
Antoi alkuviikosta taas muuten flunssan, kuudes vai seitsemäs tälle keväälle. Nyt alkaa olo jo hieman parantua ja Ankkurirasteille saatan päästä viivalle. Järkkäsin eilen MS Parman Helsingin kyläosastolle jonkin sortin vetotreenin. Ensin juosten purtsia, sitten puskaa, taas purtsia ja loppuun pari suunnistustehtävää. Oli kuulemma hyvä treeni.
Kävin äsken pistämässä nimen Verkkovihkoon Vorssa Gamesin kohdalle, on se sen verran lähellä kaunista ja ihanaa Karkkilaa. Lapsuuden kodista matkaa "joku kolkyt" ja mökiltäkin "joku viistoista".
Reilu viikko kärvistelyä, sitten alkaa taas treenikausi, joka loppuu joskus elokuussa. Ehtii saada jalat kuntoon. Kyl tää viel tästä!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
