Suodiggarin unelma

Eilen koin sen, mitä olen aina halunnut kokea. Näin luonnossa metsien kuninkaan Ursus arctosin eli karhun. Silloin meinasi tulla pissa housuun, mutta nyt jälkeenpäin on kuningasolo.

Lähdin eilen illalla kiertämään iltalenkkinä Löyttyjärveä, joka sijaitsee parin kilometrin päässä mökiltä. Löyttyjärven takana on suo, keskeltä avomallia oleva. Suon laitaan tullessani näin maassa suurehkon jäljen, mutta koska se ei näkynyt kokonaan, en kiinnittänyt siihen sen kummempaa huomiota. Muutama kymmenen metriä juostuani näin edessäni puun, jota oli raadeltu reilun parin metrin matkalta. Jäljet puussa ja lastut mättäällä olivat sen verran tuoreen tuntuisia, että tajusin etten ole suolla yksin. Päätin pistää kävelyksi ja aloin tarkkailla ympärilleni. Avosuon laitaan tullessani näin oikealla puolellani n. 100 metrin päässä ison ruskean möhkäleen, jähmetyin salamana. Möhkäle liikkui ja tunnistin sen nopeasti Ursus arctosiksi. Sykemittarin lukema näytti vk-sykkeitä vaikka seisoin paikallani. Seisoin pelosta kankena ja tuijotin temmeltävää metsien kuningasta sekavin tuntein. Samalla, kun pelkäsin enemmän kuin koskaan ennen, tuijotin näkyä silmät säihkyen. Hetken aikaa tuijotettuani, uskalsin hitaasti hiipiä eteenpäin kohti Löytynharjua olan yli tiukasti vilkuillen. Luulen, että vasta tässä vaiheessa Ursus arctos haistoi/kuuli minut, sillä menin tuulen yläpuolelle ja Ursus arctoskin lähti tallustelemaan poispäin. Löytynharjullakin hölkätessäni vilkuilin tiukasti taaksepäin.

Tämän tapauksen jälkeen treeni maistuu taas aivan uuteen malliin. Tekisi melkein mennä uudestaan samaiselle suolle.
Kartta bongauspaikasta.

Keskikesän juhlaa!

Jukola tuli ja Jukola meni. Länsirintamalta ei mitään uutta. Tossu oli raskas ja suunnistus hukassa kuin puhtaat sukat aamuisin. Silti ohitin 129 muuta suunnistajaa 13,1 km:n matkalla, luku huitelisi jossain vajaassa kolmessa sadassa, jos olisin jättänyt tyhmät ja turhat virheet pois.

Koko kevätkausi on ollut sellaista rävellystä, että tekisi mieli laittaa pää puskaan. Kausi lähti ihan mukavasti liikkeelle Billnäsin keskimatkalla huhtikuun alussa aina kakkosrastille asti, kakkosella olin jopa Taanilaa edellä, siitä eteenpäin on ollut vaikka mitä tekosyytä huonoihin suorituksiin. Kylmä fakta on kuitenkin se, että laadukasta treeniä on talven aikana kertynyt mittariin aivan liian vähän.

Parin viikon treenitauon jälkeen juoksu on tuntunut aivan käsittämättömän pahalta, mutta niinhän sen kuuluukin. Rikkinäistä selkää olen kunnostanut jumppapallon avulla, jumppapalloilu on jotenkin mieltä virkistävää, saan siitä lapsenomaista riemua. Joko kuvittelen tai sitten selkä paranee päivä päivältä.

Syksyn kisoista ei ole vielä mitään tietoa, meno on tällä hetkellä sen verran pakotettua, että suunniteltu syksyn avaus, Rovaniemen reissu ACO 2008:aan, jää vain suunnitelmaksi. Ei napapiirille asti viitsi lähteä hölkkäämään.

Kesäloma alkaa huomenna. Kaksi viikkoa poissa Helsingistä. Kaksi viikkoa Karkkilassa ja Anttolassa. Kaksi viikkoa kesää. Se on parhautta se!