torstaina, lokakuuta 29, 2009

Tikka

Tuli tässä vietettyä Mannan jälkeen sellainen parin viikon flunssasessio, minkä aikana oli mieli maassa aika pahasti. Toki, matkaa kevät-Heinosen viime kevään flunssasessioihin jäi multakin paljon. Maanantaina kävin kiskomassa ekan treenin tauon jälkeen karkkilalaiseen tyyliin, eli kovaa, heti. Tiistaina olikin jalat aika juntturassa joten tyydyin huoltotoimenpiteisiin ja OHKP:hen, mun tapauksessa YAHKP:hen.

Flunssasessioiden aikana alkoi Keski-Suomessa loppusyksyn klassikko, KurkoCup, jonne itsenikin mieli teki, mutta vasta eilen pääsin sovittamaan halogeenia päähän sitten Jukolan. Fyysinen virehän oli mitä oli, mutta yllättävän hyvä kuitenkin. Isoimmat ylämäet joka tapauksessa kävelin. Muutenkin olin mukana vetämässä ihan omaan tahtiin. Setti oli eilen aika hässäkkä, kuten ratamestarin ohjeissa mainittiinkin, varsinkin alkutaipaleella oli mulla hankaluuksia mittakaavan ja lyhyiden välien vuoksi, mutta loppua kohti alkoikin sujua kohtalaisemmin. Jättäydyin suosiolla letkassa kurkojen häntäpäähän matkalla ykköselle, mutta gubbejen eteen kuitenkin. Letkahan veti aavistuksen soiroon, joten ykkösellä olikin samaan aikaan kurkojen letkan keski- ja häntäpää sekä gubbejen kärki. Yhdellä leimasimella. Puu, jossa leimasin oli heilui kirjaimellisesti joka suuntaan ja porukka kirjaimellisesti paini päästäkseen leimaamaan. Taas oli ulottuvuudesta oli hyötyä.


2-3:
Kävi joku oikosulku tai keskittymisen herpaantuminen, mutta kuvittelin suon laidassa ollessani olevani rastiympyrän viereisellä suolla ja nousin nyppylän päälle leimaamaan. Hetken aikaa ihmeteltyäni päätin suunnata itään ja katsoa, missä kohtaa tie tulee vastaan. Tuli suo ja samalla näin jonkun laputtavan pitkin tietä, joten nyppylän päälle leimaamaan.

5-6:
Kävellen penkkaa ylös kohti kompassipohjoista, rasti tuli kuin tulikin vastaan pienen empimisen jälkeen.

6-7:
Kutosella leimatessa näin lampun lähenevän mäkeä ylös ja suuntasin salamana pois rastilta suunnilleen oikeaan suuntaan. Avokallioilla luulin olevani ylemmillä ja jatkoin tiputusta, kunnes oikealla puolella kävi kuhina ja tajusin olevani liian alhaalla.

8-9:
Suolla meni suunta pahasti sekaisin ja painelin liikaa oikealle, mutta luulin olevani rastipisteessä. Hetken aikaa ympäriinsä pyörittyäni tajusin virheen ja suuntasin rastille.

12-13:
Tielle tullessa emmin vielä hetken, mennäkö suoraan vai kiertää, mutta perässä tullut gubbe huusi: "Eteenpäin vaan tietä". Ei siinä muu auttanut kuin painella tietä ja mikäs siinä oli loivaa alamäkeä laputellessa.

Virhettä karkeasti arvioiden noin 8 minuuttia pysähtelyt mukaan lukien.

Ensi viikolla onkin vuorossa Mullikurko!

keskiviikkona, lokakuuta 21, 2009

Viina, terva & hauta

Mies, köysi ja metsä.

tiistaina, lokakuuta 06, 2009

25mannaan valmistelua

Maanantai:
Pullo olutta ennen ja jälkeen tv-kovan.

Tiistai:
Kolme pulloa yliopiston mikroluokassa rahoituksen kiemuroita pohtiessa.

Keskiviikko:
Puulaakifutismatsin jälkeen pala juustoa ja pullo viiniä.

Torstai:
Pari pulloa urheilujuomaa puulaakifutiksessa.

Perjantai:
Junan ravintolavaunussa pari ja illalla laivan keulabaarissa kolme.

Lauantai:
Kevyt verkkahömpsy aamulla hytissä. Kolmen aikaan iltapäivällä taivas repeää.

Sunnuntai:
Kello 7.50 konttailen Turun satamassa junaan, mutta suuntaan vasta ysin jälkeen ravintolavaunuun.