maanantaina, syyskuuta 22, 2008

SM-keskimatka


Muut juoksivat SM-keskimatkaa Porvoossa, minä parantelin flunssaa vanhoilla tavoilla lakeuksilla. Pummiton viikonloppu, kunto kesti ja mukavaakin oli. Täyrellistä!

Viime viikko oli puhdas nollaviikko ja nykyinen viikko jatkaa siitä mihin edellinen jäi.

torstaina, syyskuuta 18, 2008

Kesk, 48, 60, 4

Otsikko kertoo kaiken. Tai sitten ei mitään. Luvut ovat sijoitukseni syksyn kisoissa. Paremminkin olisi voinut mennä, mutta silloin olisi tarvinnut osata suunnistaa ja juosta.

10.8. Pihkarastit, kesk.
24.8. eGames, 48.
30.8. Husqvarna-kisa, 60.
31.8. HPV-kansalliset, 4. (AL)

Pihkarasteilla leivoin ensin kakkosta vähän ja heti perään kolmosta yli 10 minuuttia, pasmat sekosivat. Seuraavana oli vuorossa eGames. Siellä leivoin kakkosta kunnolla ja muita vähän vähemmän. Suunta kohti Sipoota ja Husqvarna-kisaa. Sipoossa koukin melkein jokaista, parhaana seiskaa, kun menin kasin kautta. Seuraavana päivänä oli vuorossa HPV:n kansalliset ja päätin, että koukut on koukittu ja vaikka kävelen, kunhan en tee virheitä. Ykköselle erittäin rauhassa ja kakkoselle minuutin koukku, loput putkeen, mutta melko hiljaa. Oli kivaa.

SM-pitkän ja -yön aikaan oli muuttohommia, joten jätin ne väliin keskittyen keskimatkaan. Treeniä kertyi hyvin, mutta viime sunnuntaina iski flunssa, jota parantelen parhaillaan ja lauantainen SM-keskimatka Porvoossa jää väliin. Harmittaa kunnolla, koska jää "kaksi" hyvää kisaa väliin.

Viestejähän on sitten tarjolla vielä yllin kyllin. Itse suuntaan Ruotsiin ainakin 25mannaan ja ehkä Smålandskavleniin, Suomessa ehkä Halikko- ja Map-viestiin. Map-viestin kanssa samaan aikaan järjestetään kuitenkin NSM Uppsalassa minne myös mieli tekisi.

Kuun alussa muutin todellakin Jyväskylään Laajavuoren kupeeseen, jotta saisin opintojani edes johonkin suuntaan. Samalla olisi tarkoitus talven aikana kehittää itseään suunnistajana taas korkeammalle tasolle. Halu on kova ja olosuhteet loistavat, enää ei puutu kuin tekeminen. Syksyn kohokohtiin kuuluu luonnollisesti Kurkocup!