maanantaina, kesäkuuta 10, 2013

Kausi 2013

Oli synkkä ja myrskyinen yö. Niitä oli koko talvi täynnä täysipäiväisen työnteon ja viimeisten koulujuttujen saattelemana, kävin lenkillä. Harjoitteluksi sitä juoksemista ei voi kutsua, sen verran väsyneenä ja stressaantuneena tuli liukkailla köpöteltyä. Tuli kevät. Enää gradun saattaminen loppuun, niin etuliitteenä voisi käyttää FM. Fiilis nousi, juokseminen alkoi jo muistuttaa harjoittelua. Eräänä huhtikuun lauantaina futsalturnauksessa juostiin vastustajan kanssa päin, vastapuoli ehti laittaa hieman käsiä eteen, allekirjoittanut ei. Kylkiluusta kuului naps. Hiusmurtuma.

Kolmeen viikkoon en pystynyt nukkumaan selällään enkä mahallaan, kaikki vitutti. Reilu kuukausi siinä meni ennenkuin pystyi istumaan edes maantiepyörän satulaan ja vetämään kevyttä treeniä, kyllähän se vielä sattui, mutta pakko oli jotain liikuntaa harrastaa. Takana on nyt paljon maantiepyöräkilometrejä ja yksi suunnistusharjoitus. Treeneissä edelleen pientä kipua, silloin tällöin normielämässäkin, mutta viikonloppuna juostavaan Jukolaan on pakko päästä lamppu päässä hortoilemaan.

Jukola voi hyvinkin olla ainoa kilpailuksi luokiteltava suunnistustapahtuma Suomessa tällä kaudella, missä nimeni näkyy lähtö- ja tuloslistoissa. Syksyksi voisin päästä edes jonkinlaiseen kuntoon, mutta siellä odottaa kuukauden mittainen kesäloma Suomen rajojen ulkopuolella ja perinteisesti on lomareissuilla jäänyt treenaus hieman vajavaiseksi. Ulkomailla voisi loman aikana kisan tai pari juostakin, jos silloin kiinnostaa. Sen näkee sitten. SM-yöhön saatan lähteä hortoilemaan, se on ainoa kisa Suomessa, mikä tällä hetkellä edes hieman kiinnostaa.

Välivuosi. Gradu (toivottavasti) jouluun mennessä valmiiksi.

Alla vielä tyylinäyte ensimmäisen suunnistusharjoituksen sitten lokakuun 2012 ensimmäiseltä rastilta. Muuten oli aika telkkänä pönttöön -suorittamista, mutta alussa oli intoa enemmän kuin malttia ja karttaakin unohtui vilkuilla. La pirueta!