En gång i tiden var jag en frälsare

Olin viime viikon lopulla hieman kipeä, joten lepoa tuli otettua. Tällä viikolla oon sitten jatkanut harjoittelua maltilla, juossut olen vain kahtena päivänä yhteensä tunnin ja 20 minuuttia. Fiilis voisi olla muuten ihan jees, mutta polveen sattuu sen verran, että vitutus on noussut taas lähelle supremum-arvoa. Herää vaan kysymys, että jos jo noilla juoksumäärillä alkaa kinnaamaan, niin a) mitä se meininki on, kun harjoittelu on taas täydessä käynnissä? b) onko tässä koko touhussa mitään järkeä?

Olisin ihan helvetin huolissani ellen tietäisi, että asfaltilla juoksu aiheuttaa mulle polvikipuja. Olisin ihan helvetin huolissani ellen tietäisi, että tämän viikon juoksualusta on ollut jotain aivan käsittämätöntä. Jos lenkin aikana pohjana on vuoroin asfalttia, kuulalaakerihiekalla päällystettyä asfalttia, vesilätäkköä, loskaa, lunta ja jäätä, niin jalkineen valinta on melkoinen ongelma. Nastattomilla lumi- ja jääkohdat on järkyttävää jännittämistä, melkein niin kovaa, että jännäkakka meinaa tulla ja nastallisilla asfalttipätkät on herkkua jaloille, oli kuinka "älynastat" tahansa.

Täytyy nyt jotenkin väkisin selvitä vappuun asti, jolloin Jyväskylässäkin päässee metsään juoksemaan. Hiihtää en enää hirveästi viitsi, sillä juoksukuntoa täytyy jo kohta löytyä, eikä juoksumatolla juokseminen mitään juoksua ole. Kai ne tossut kuluu Hippoksella ja Liikuntamyllyssäkin.