Suodiggarin unelma

Eilen koin sen, mitä olen aina halunnut kokea. Näin luonnossa metsien kuninkaan Ursus arctosin eli karhun. Silloin meinasi tulla pissa housuun, mutta nyt jälkeenpäin on kuningasolo.

Lähdin eilen illalla kiertämään iltalenkkinä Löyttyjärveä, joka sijaitsee parin kilometrin päässä mökiltä. Löyttyjärven takana on suo, keskeltä avomallia oleva. Suon laitaan tullessani näin maassa suurehkon jäljen, mutta koska se ei näkynyt kokonaan, en kiinnittänyt siihen sen kummempaa huomiota. Muutama kymmenen metriä juostuani näin edessäni puun, jota oli raadeltu reilun parin metrin matkalta. Jäljet puussa ja lastut mättäällä olivat sen verran tuoreen tuntuisia, että tajusin etten ole suolla yksin. Päätin pistää kävelyksi ja aloin tarkkailla ympärilleni. Avosuon laitaan tullessani näin oikealla puolellani n. 100 metrin päässä ison ruskean möhkäleen, jähmetyin salamana. Möhkäle liikkui ja tunnistin sen nopeasti Ursus arctosiksi. Sykemittarin lukema näytti vk-sykkeitä vaikka seisoin paikallani. Seisoin pelosta kankena ja tuijotin temmeltävää metsien kuningasta sekavin tuntein. Samalla, kun pelkäsin enemmän kuin koskaan ennen, tuijotin näkyä silmät säihkyen. Hetken aikaa tuijotettuani, uskalsin hitaasti hiipiä eteenpäin kohti Löytynharjua olan yli tiukasti vilkuillen. Luulen, että vasta tässä vaiheessa Ursus arctos haistoi/kuuli minut, sillä menin tuulen yläpuolelle ja Ursus arctoskin lähti tallustelemaan poispäin. Löytynharjullakin hölkätessäni vilkuilin tiukasti taaksepäin.

Tämän tapauksen jälkeen treeni maistuu taas aivan uuteen malliin. Tekisi melkein mennä uudestaan samaiselle suolle.
Kartta bongauspaikasta.