Karkkila, Karkkila, Karkkila. Viikon jälkeen olin jo aivan kypsä lähtemään kohti Keski-Suomea, mutta sitten tapahtui jotain ja loppuvisiitin tykkäsinkin tallailla kaupungin katuja. Jonkin sortin ylirasitustilakin tuli koettua, johtuen lähinnä aamuviiden herätyksistä ja vähistä yöunista yhdistettynä treenailuun, treenaamiseksihan sitä ei voi kutsua. Leposyke huiteli päälle kuudessakymmennessä, kun asian tiedostin. Kai siitäkin jotain oppi. Todennäköisesti ei.
Karkkilavisiitin kohokohtiin kuului ennen kaikkea Karkki-Rastin yhteislenkki ja loppiaisrastit vanhassa lähimetsässä. Otsikko kertoo, kuinka kauan ehti vuotta 2009 kulua ennen kuin Metsähiippari teki ensimmäisen isomman pumminsa. Ei siinä kauaa mennyt. Kuvaa pummista ei tipu, sillä se on niin aloittelijamainen, että se vähentäisi huomattavasti ennestään jo hataraa illuusiota suunnistustaidostani. Sanon vain, että minä en tykkää vihreästä. Visiitin ehkä hauskin ja tärkein kohokohta oli kuunnella päivästä toiseen Hajakan tavoitelluimman poikamiehen, Känni-Anssin, mieleen painuvia tarinoita hänen nais- ja baariseikkailuistaan. Niitähän riitti! Varsin hiljaiseksi ne vetivät tällaisen häveliään ihmisen. Jos kiinnostaa lukea näitä seikkailuja, niin kannattaa lähiaikoina katsella WSOY:n uutuuskirjoja.
Jyväskylään palasin pari päivää sitten ja hiihtokaudenkin kävin avaamassa eilen, vapise Jauhojärvi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti