Middle East Madness 2014

Tuli vähän käytyä Lähi-Idässä. Ohjelmaan kuului tottakai myös kiipeilyä erämaassa. Iso seinämä jäi väliin turvallisuussyistä, kivi oli haurasta ja liukasta sateen jälkeen. Iloista ja leppoisaa pikkuboulderointia yksin hiljaisuudessa.

Suunnistuskausi lähestyy, seuraavat viikot voisin hieman keskittyä siihen touhuun.

Uusi kausi, uusvanhat värit

Melko tarkalleen aika kauan on kulunut edellisestä päivityksestä. Syy: vuonna 2013 viisi suunnistuskertaa; kaksi kesäkuussa, yksi marraskuussa ja kaksi joulukuussa. Ainoa positiivinen asia oli, että yösuunnistustouhuja näistä oli 3/5. Kylkiluu tuli kondikseen siinä heinäkuun aikana. Tässä kausianalyysini kaudesta 2013.

Kuukauden verran on tätä vuotta kärvistelty ja hommahan on niin, että varsinaissuomalainen sinikeltainen suunnistuspaita ei ole ylläni enää suunnistuskilpailuissa vuonna 2014. Aina on ollut ajatuksena, että vielä jossain vaiheessa puen rakkaan kasvattiseurani Karkki-Rastin paidan päälle niin, että tulosluettelossa lukee seurana Karkki-Rasti. Se vaihe on nyt. Tavoitteet kaudelle 2014 ovat selvät. Se kuuluisa ehjä kausi. Sellaista ei olekaan ollut sitten vuoden 2009.

Ei tässä paikat nytkään missään priimassa jamassa ole, mutta eihän se tällaista kuntoulkoilijaa haittaa. Antaa kultapossukerholaisten ja wannabesatsareiden stressailla sellaisista asioista. Käyn vaan lenkillä, hiihtämässä, pyöräilemässä, pelaamassa futista ja futsalia, kiipeilemässä ja joskus saattaa olla suunnistuskarttakin kädessä vaikken mitään siitä ymmärräkään. Kisoissa sitten se nimi löytyy sieltä mistä kuuluukin eli alhaalta ylöspäin etsii katse omaa nimeä. Ilon kautta toimintaa pyöritetään ja kyllähän mukavuusalueelta poistuminenkin on iloinen juttu.

Seuraavaksi tarkoituksena selvittää löytyykö vanhemmiltani vielä jostain kaapin perukoilta vanhaa Karkki-Rastin suunnistuspaitaani 90-luvulta ja sen muokkaaminen nykyisiin mittoihini sopivaksi.
Back to basics!

Kausi 2013

Oli synkkä ja myrskyinen yö. Niitä oli koko talvi täynnä täysipäiväisen työnteon ja viimeisten koulujuttujen saattelemana, kävin lenkillä. Harjoitteluksi sitä juoksemista ei voi kutsua, sen verran väsyneenä ja stressaantuneena tuli liukkailla köpöteltyä. Tuli kevät. Enää gradun saattaminen loppuun, niin etuliitteenä voisi käyttää FM. Fiilis nousi, juokseminen alkoi jo muistuttaa harjoittelua. Eräänä huhtikuun lauantaina futsalturnauksessa juostiin vastustajan kanssa päin, vastapuoli ehti laittaa hieman käsiä eteen, allekirjoittanut ei. Kylkiluusta kuului naps. Hiusmurtuma.

Kolmeen viikkoon en pystynyt nukkumaan selällään enkä mahallaan, kaikki vitutti. Reilu kuukausi siinä meni ennenkuin pystyi istumaan edes maantiepyörän satulaan ja vetämään kevyttä treeniä, kyllähän se vielä sattui, mutta pakko oli jotain liikuntaa harrastaa. Takana on nyt paljon maantiepyöräkilometrejä ja yksi suunnistusharjoitus. Treeneissä edelleen pientä kipua, silloin tällöin normielämässäkin, mutta viikonloppuna juostavaan Jukolaan on pakko päästä lamppu päässä hortoilemaan.

Jukola voi hyvinkin olla ainoa kilpailuksi luokiteltava suunnistustapahtuma Suomessa tällä kaudella, missä nimeni näkyy lähtö- ja tuloslistoissa. Syksyksi voisin päästä edes jonkinlaiseen kuntoon, mutta siellä odottaa kuukauden mittainen kesäloma Suomen rajojen ulkopuolella ja perinteisesti on lomareissuilla jäänyt treenaus hieman vajavaiseksi. Ulkomailla voisi loman aikana kisan tai pari juostakin, jos silloin kiinnostaa. Sen näkee sitten. SM-yöhön saatan lähteä hortoilemaan, se on ainoa kisa Suomessa, mikä tällä hetkellä edes hieman kiinnostaa.

Välivuosi. Gradu (toivottavasti) jouluun mennessä valmiiksi.

Alla vielä tyylinäyte ensimmäisen suunnistusharjoituksen sitten lokakuun 2012 ensimmäiseltä rastilta. Muuten oli aika telkkänä pönttöön -suorittamista, mutta alussa oli intoa enemmän kuin malttia ja karttaakin unohtui vilkuilla. La pirueta!

Tiimiruokailu

Kävin suorittamassa pienimuotoista Halikkoviestitreeniä Kivikon avokallioilla. Ihan jees, mutta nilkkaa vihlaisi noin kymmenen kertaa kuuden kilometrin matkalla, joten nyt kun muut juoksevat salolaisessa metsässä, istun minä etelähaagalaisen asunnon sohvalla ja kuuntelen kaikkea muuta paitsi suunnistusräppiä.

Tasaisella pystyy kuitenkin kirmaamaan, joten päivän ohjelmassa 45' vk1 ja siihen päälle hieman duunipaikan tiimiruokailua.

Vanhoilla meriiteillä

Edelliseen tekstiin viitaten. Ei isketty syksyllä, paitsi päätä seinään. Ei kisan kisaa juostuna Jukolan jälkeen. Kesä hymyili ja antoi kuuluisat jalkavaivat, sama polvi syynä kuin viimeiset kaksi vuotta. Hieman kävin jalkapalloa höntsäilemässä läpi kesän ja muutamilla iltarasteilla ja joka kerran jälkeen sattui. Ei motivoinut harjoitella suunnistusta varten. Syksyn tullen sain hieman juonen päästä kiinni, mutta yhdessä yötreenissä taitoin nilkkaa hieman väärään suuntaan ja pari viikkoa meni lepäillessä. Ruotsinmaalla Mannassa olin kuitenkin mukana, vaikkakin kakkosjoukkueen lagledarena. Vanhoilla meriiteillä pääsin todella kovaan hyttiin. Tuntui kuitenkin hyvältä käydä ylipäätään suunnistuskisoissa ja olla kaiken tohinan keskellä vaihtoalueella.

Nyt on kuitenkin (toivottavasti) löydetty lääkkeet vaivoihin ja kahden vuoden ylimenokausi on päätetty lopettaa. Loppusyksyn ja alkutalven treenisapluuna on isketty pöytään ja muutoksia aikaisempiin talviin on tehty. Selvitellään niitä jossain myohemmässä kirjoituksessa, kunhan on treeniä saatu iskettyä tähän ruhoon enemmän ja pystytään kertomaan hieman tuntemuksiakin. Nyt on kuitenkin mielenkiintoa ja innostusta huomattavasti enemmän kuin aikaisempina syksyinä.