Unohdin likaiset bokserit Karkkilaan

Vietin viikonloppua sinikeltaisessa porukassa pohjoisella Uudellamaalla. Meininki oli sitä peruskauraa eli uskomattoman paskaa läppää ja täysin avointa vittuilua. Tais 10mila-sankari-Paukkunen yhden hyvän läpän viikonlopun aikana heittää. Jatkuvuus seurassa on myös taattu, sen verran hyvin junnutkin päätään aukoivat.

Perjantaina, kun treenin jälkeen pääsin leirimajoitukseen, niin luulin hetken tulleeni pysu-leirille, sillä pirtin edessä oli pyöriä enemmän kuin Laurilan Jussin kämpässä. Sisälle päästyä selvisi kuitenkin, että pyörät kuuluivat VMTL-osastolle eli hauki-Mattilalle ja pronssisoturi-Suonpäälle.

Name-dropping sikseen ja asiaan. Jos olisin idiootti, niin kertoisin nyt tyyppimaaston ominaispiirteitä sun muuta täysin aivotonta juttua, mutta matemaatikkona ymmärrän, että se on todella naurettavaa. Ei se maasto varsinaisesti mitään kuun kamaraa ole. Toki, jos tykkää neppailla varsinaissuomalaisilla avokallioilla, niin ehkä sitten. Suht samanlaista pohjaa ja puustoa on tarjolla muuallakin Suomessa. Toki, karkkilalaislähtöisyys ja syksyiset KurkoCupit Jyvässeudun paskimmissa maastoissa antanevat tasapuolisen vertailupohjan.

Oho! Tekstistä tuli melkein yhtä hyvä kuin perjantaisesta pasta-ateriastani.

Kevät tuli, minä en

17.4. Siljarastit: 56./66.
19.5. Elonen-sprintti: kesk.
22.5. SM-sprintti, karsinta: hyl.

Mahtava kevät takana. Huomenna alkaa Syksyksi kuntoon -projekti, vaikka tässä ennen syksyä onkin jotain pikkukisoja, kuten Suunto Games ja Jukolan viesti. Ennen kauden alkua tuli oltua vielä ihan hyvässä vauhdissa, mutta kevään sairastelut veivät vireen ja osittain motivaationkin koko touhuun. Täytyy vain toivoa, että siitepölyoireet helpottavat mahdollisimman nopeasti, sillä olo on tällä hetkellä aika tuskainen.

Tuosta Sm-sprintin karsinnasta täytyy sanoa sen verran, että vaikka hylsy täysin oma vika olikin, niin ei voi kuin ihmetellä järjestäjien logiikkaa rastimääritteiden kanssa. Jos kartta on kokoa lakana-A3, niin joko painetaan rastikoodi rastinumeron viereen tai annetaan ne irralliset rastimääritteet kaksi minuuttia ennen lähtöä. Ei voi olla niin vaikea asia. Rasti, jolta hylsy tuli taisi olla ainoa rasti koko karsinnassa, kun en viitsinyt alkaa etsiä rastimääritteitä taitellun A3-lakanan syövereistä.

Framåt!

Nappulakauppaa

Edellisestä kirjoituksesta esille käyvä ahdinko on jatkunut, joten mitään uutta kerrottavaa ei juurikaan ole. Tällä viikolla on kuitenkin päästy uusiin sfääreihin vitutuksen osalta. Päätin lopputalvesta, että kisaan tänä keväänä huomattavasti vähemmän kuin aikaisempina vuosina, jotta harjoittelisin paremmin. Toteutus on kuitenkin ollut jotain aivan muuta. Pikkukremppaa ja sairastelua jatkuvasti, kermana kakun päällä tämän viikon kuumehourailut.

Yksi kisa siis takana tänä keväänä. Seuraava olisi ylihuomenna kotikulmilla, kotimaastoissa, Karkkilassa. Tällä hetkellä kuumetta ei ole, mutta kurkku hieman kipeä ja nenä tukossa. Väliin taitaa jäädä nekin kisat. Eihän tässä ole kuin koko kevät kotoisalla mielenkiinnolla odotettu lauantaista kisaa. Mutta, kyseessä on kuitenkin vain pikkukansalliset. Enemmän alkaa paniikki nousta parin viikon kuluttua käytävästä kevään ainoasta kisasta, jossa jotain tavoitteita on. Ei. Kyseessä ei ole miehinen SM-erikoispitkä, vaan mikkihiirien SM-sprintti. Tervehdyttyä on suuri kiire painaa paniikkinappulaa. Onneksi kyseessä on kuitenkin sprintti, joten lyhyillä vedoilla on mahdollista saada esiin se, mitä tarvitaan. Tai sitten ei.

My finger is on the button.

Ah, ahtaita aikoja

Tähdet meren yllä ensikättelyllä,
Lumoavat kutrit kauniit kauttaaltaan.
Tähdet meren yllä katoavat kyllä,
Rantaviiva katsojalta.

Ei niitä omaksi saa.

On helppo lahoavan jollan alla olla, ja odottaa.
Ah, ahtaita aikoja!
Mastot maata viistää, köli kohti taivaita tavoittaa.
Ah, ahtaita aikoja!

Ja minä öisiä airoja selällä soudan
Ja minä hämärän kaisloja keinutan.
Kuitenkaan jäädä ei voi aamuun tähden,
Tähden iäti olemaan.

Kuten helmat kohtalon, ovat ommeltuna
Riekaleista muiden purjeiden.
Kuten helmat kohtalon, ylös reivattuna
Valmiina vastaa tuuli urheiden.

En gång i tiden var jag en frälsare

Olin viime viikon lopulla hieman kipeä, joten lepoa tuli otettua. Tällä viikolla oon sitten jatkanut harjoittelua maltilla, juossut olen vain kahtena päivänä yhteensä tunnin ja 20 minuuttia. Fiilis voisi olla muuten ihan jees, mutta polveen sattuu sen verran, että vitutus on noussut taas lähelle supremum-arvoa. Herää vaan kysymys, että jos jo noilla juoksumäärillä alkaa kinnaamaan, niin a) mitä se meininki on, kun harjoittelu on taas täydessä käynnissä? b) onko tässä koko touhussa mitään järkeä?

Olisin ihan helvetin huolissani ellen tietäisi, että asfaltilla juoksu aiheuttaa mulle polvikipuja. Olisin ihan helvetin huolissani ellen tietäisi, että tämän viikon juoksualusta on ollut jotain aivan käsittämätöntä. Jos lenkin aikana pohjana on vuoroin asfalttia, kuulalaakerihiekalla päällystettyä asfalttia, vesilätäkköä, loskaa, lunta ja jäätä, niin jalkineen valinta on melkoinen ongelma. Nastattomilla lumi- ja jääkohdat on järkyttävää jännittämistä, melkein niin kovaa, että jännäkakka meinaa tulla ja nastallisilla asfalttipätkät on herkkua jaloille, oli kuinka "älynastat" tahansa.

Täytyy nyt jotenkin väkisin selvitä vappuun asti, jolloin Jyväskylässäkin päässee metsään juoksemaan. Hiihtää en enää hirveästi viitsi, sillä juoksukuntoa täytyy jo kohta löytyä, eikä juoksumatolla juokseminen mitään juoksua ole. Kai ne tossut kuluu Hippoksella ja Liikuntamyllyssäkin.