Koska mulla ei lauantai-iltana ole parempaakaan tekemistä, niin ajattelin listata Top 5 -treenit.
5.
Porukoiden mökillä kesää viettäessä eräällä maastolenkillä juoksin Löyttyjärven perällä olevan avosuon läpi ja näin noin sadan metrin päässä metsien kuninkaan, karhun. Suodiggarin unelma.
4.
Herran vuonna 2009 olin yksin aivot narikassa leirillä Luxemburgissa. Käteen jäi kaksi loistavaa treeniä. Ensimmäinen yltää sijalle neljä. Kyseessä on tietysti leirin "kevyt ja palauttava" pyöräily. Heitin pyörän junaan ja kiskoilin Luxemburgin kaupungista Petangeen, josta poljin kyläteitä pitkin Ranskan puolelle ja edelleen Belgiaan, josta takaisin Luxemburgin kaupunkiin. 3:35 kaikkea muuta kuin kevyttä ja palauttavaa.
3.
MS Parman vuoden 2009 Skotlannin leirillä oli ensimmäisenä treeninä multitekniikkaa. Ensiksi viivasuunnistusta, sitten kartta valkoisena kompassisuunnistusta, rastiympyräkin oli valkoinen eikä rastimääritteistä ollut puhettakaan. Loppuun oli kolme pidempää väliä ja näiden välillä rypälesuunnistusta. Osasyynä treenin korkeaan sijaan on se, että Juha Peltola voitti MM-hopeaa kyseisessä maastossa muinoin sekä se, että tuuppasin yhden rypäleen Fraserin Scottin perässä kaverin menoa ihaillen. On muuten helkutin komea askel!
2.
Palatkaamme Luxemburgiin ja leirin ensimmäiseen treeniin. Pohjois-Luxemburgin vuoristohölkkävaellus Ardenneilla. Aluksi 4:35, sitten 25min junasiirtyminen pidemmälle ja vielä 1:10 lisähölkkää ja 20min vielä niin paljon kuin jaloista enää lähti, kun piti ehtiä junaan. Reppukin selässä kokoajan, missä vaihtovaatteet, kengät ja muuta tarpeetonta.
1.
Vuosi 2008, MS Parman pääsiäisleiri Göteborgissa. Yöyhteislähtö Ryksäläisten kanssa, lunta maassa reilu 30. Lähdöstä muistan sen, että Tervo ja Merz lähtivät heti omille teilleen ja muut peesailivat. Itse vedin turvat melkein heti lähdön jälkeen ja hieman pyyhittyäni lunta naamasta en nähnyt kuin loittonevia valoja. Lähdin seuraamaan uraa väärälle hajontarastille ja tajuttuani sen suuntasin omalleni, mutten löytänyt muuta kuin Röytiön Jaskan pimeässä metsässä yhtä hukassa kuin minä. Jaska lähti mielestä ihan väärään suuntaan enkä lähtenyt peesiin, mikä oli onni, sillä miehellä ei ollut edes sama rasti hakusessa. Loppurata meni uraa juostessa karttaa tutkaillen. Helkutisti osittain jäisiä soita(lue: +1-asteista vettä), lunta ja pimeetä. Loppumatkalla oikaisin ja tulin Toden kanssa yhtä matkaa, keskustelumme joka toinen sana oli painokelvoton.
lauantaina, heinäkuuta 18, 2009
torstaina, heinäkuuta 16, 2009
IKLU Open V
Poikkesin tuossa viime viikonloppuna rakkaassa Karkkilassa IKLU Open Streetbasket Tournamentissa verestämässä muistoja vanhojen pelikavereiden kanssa. Pistettiin kolmen muun ei-aktiivin kanssa höntsäilyjoukkue pystyyn ja nimeksi valikoitui luonnolliseen Karkkila-henkeen Partizan Högfors. Itse olin koskenut palloon edellisen kerran neljä vuotta sitten.
Vastassa oli joukkueita, joissa pelasi vähintään kaksi aktiivia per joukkue, joten tavoitteet eivät olleet meillä hirveän korkealla. Mutta. Alkulohkossa kyytiä sai aluksi Pink Boys ja seuraavaksi oli vuorossa tasapeli Kalun Veivaajia vastaan. Viimeisissä ottelupareissa ratkaistiin alkulohkon voitto ja pääsy välieriin. Salinin ja Heinon Yyterin Tikka sai myös taipua Partizanille, joten
pokkasimme muiden suureksi ja omaksi vielä suuremmaksi yllätykseksi paikan välieriin.
Välierä olikin aitoon Karkkila-henkeen varsin vasemmistohenkinen, sillä vastakkain olivat Partizan Högfors ja Pyhäjärven Dynamo. Ottelu sujui varsin toverillisissa merkeissä huumoria heittäen, mutta päätössummerin soidessa pisteitä oli Dynamolla enemmän. Meidän oli siis tyydyttävä pronssipeliin, jossa kyykytimme Kolen I&I:ta. Kaulaan siis pronssimitalit ja turnauksen ainoa tappio koko turnauksen voittaneelle Dynamolle. Aikamoista.
Mitäs tässä muuta on tullut tehtyä. Joku pieni reilun kolmen tunnin treeni oli eilen ohjelmassa ja tänään kävin katsastamassa Bolliksella Kakkosen Stadin Derbyä, HIFK - Kiffen.
Vastassa oli joukkueita, joissa pelasi vähintään kaksi aktiivia per joukkue, joten tavoitteet eivät olleet meillä hirveän korkealla. Mutta. Alkulohkossa kyytiä sai aluksi Pink Boys ja seuraavaksi oli vuorossa tasapeli Kalun Veivaajia vastaan. Viimeisissä ottelupareissa ratkaistiin alkulohkon voitto ja pääsy välieriin. Salinin ja Heinon Yyterin Tikka sai myös taipua Partizanille, joten
pokkasimme muiden suureksi ja omaksi vielä suuremmaksi yllätykseksi paikan välieriin.
Välierä olikin aitoon Karkkila-henkeen varsin vasemmistohenkinen, sillä vastakkain olivat Partizan Högfors ja Pyhäjärven Dynamo. Ottelu sujui varsin toverillisissa merkeissä huumoria heittäen, mutta päätössummerin soidessa pisteitä oli Dynamolla enemmän. Meidän oli siis tyydyttävä pronssipeliin, jossa kyykytimme Kolen I&I:ta. Kaulaan siis pronssimitalit ja turnauksen ainoa tappio koko turnauksen voittaneelle Dynamolle. Aikamoista.
Mitäs tässä muuta on tullut tehtyä. Joku pieni reilun kolmen tunnin treeni oli eilen ohjelmassa ja tänään kävin katsastamassa Bolliksella Kakkosen Stadin Derbyä, HIFK - Kiffen.
sunnuntaina, heinäkuuta 05, 2009
tiistaina, kesäkuuta 16, 2009
Kesätauko
Tuupataan nyt sitten toinenkin juttu eetteriin tälle päivälle. Homma on nimittäin sillä lailla, että mulla alkoi juuri äsken kesätauko kisoista. Seuraava kisani ollee joskus elokuussa, jos en hetken mielijohteesta ilmoittaudu jonnekin sitä ennen, mutta epäilen. Sapluuna treenijaksolle on ollut olemassa jo ties kuinka kauan, voin sen joskus tännekin heittää, kunhan ensin näen miten sen kanssa lähtee liikkeelle. Seuraavat viikot menevät puhtaasti perustyöstön merkeissä. Sellaisen työstön, että syksyllä kulkee. Sellaisen, ettei tarvitse enää nöyristellä.
Treenijaksosta johtuen blogiin ei kirjoituksia ihan hirveällä tahdilla lähiviikkoina tule. Jotain treenisynkistelyjä saatan silloin tällöin kirjoitella, muttei mitään kaksi juttua per viikko -tahtia. Olen tässä viime viikkoina kuullut oudoilta tahoilta, että käyvät lukemassa blogiani säännöllisesti, mistä olen erittäin otettu. Pysyypähän mielenkiinto kirjoittamiseen yllä.
Treenijaksosta johtuen blogiin ei kirjoituksia ihan hirveällä tahdilla lähiviikkoina tule. Jotain treenisynkistelyjä saatan silloin tällöin kirjoitella, muttei mitään kaksi juttua per viikko -tahtia. Olen tässä viime viikkoina kuullut oudoilta tahoilta, että käyvät lukemassa blogiani säännöllisesti, mistä olen erittäin otettu. Pysyypähän mielenkiinto kirjoittamiseen yllä.
Jukolan maastojuoksu 2009
Kävin viime viikonloppuna jossain maastojuoksukilpailuissa Mikkelissä, paikan päällä joku horisi jotain jostain Jukolan viestistä. Tiiä sitten, missä olen ollut.
Venlojen lähdössä katselin, että ulkokaarteessa on tilaa tulla ohi isolla rintanumerolla, mutta kello 23.00 sitä tilaa ei enää ollutkaan. Meni kirjaimellisesti pujotteluksi. Ensimmäisen kerran katsoin karttaa vähän ennen K-pistettä ja meni aika kauan etsiessä kartalta ensimmäistä rastia. Ykkösen löydettyäni mielessä oli vain yksi ajatus, "Ei v***u". Oma suunnitelma ennen starttia oli ottaa letkoista poikkeava valinta ja tuupata ylhäisessä yksinäisyydessä porukasta ohi. Ykkönen oli kuitenkin sellainen, että omaa reitinvalintaa ei ollut mitään järkeä tehdä ja tyydyin ohittelemaan porukkaa ulkoilutiellä. Matkalla kakkoselle katselin ympärilleni muiden rintanumeroita saadakseni edes jonkinlaisen käsityksen sijoituksestani. Neloselle asti yritin raivota tietäni paremmille sijaluvuille, kunnes totesin sen vain energianhukaksi puskissa rymistelyn muodossa. Nelosella olin nostanut lähdöstä sijoitusta sellaiset 731 sijaa. Nelosella päätin siis tyytyä vain nauttimaan Jukolan yöstä ja yrittää juosta mahdollisimman virheettömästi. Maastosta ja radasta johtuen en voi sanoa nauttineeni, päinvastoin. Viitisen minuuttia tuli virhettä ja suurin osa siitä tuli yhdellä rastilla poimittuani ensin kaksi muuta hajontarastia ennen omaani. Loput erosta selittyy puoliksi tossulla ja puoliksi lähtönumerosta ja massasta edessä.
Pari asiaa jäi harmittamaan itse suorituksen aikana. Ensimmäinen oli se, että tiellä ja poluilla porukka antoi tossun viedä eteenpäin ihan kohtuullista vauhtia, mutta heti kun painettiin polulta sivuun, niin heitettiin kartta auki ja ihmeteltiin kävellen, missä oltiin. Siinä sai pariin kertaan ohjeistaa porukkaa, että kyllä se rasti varmaan tämän ainoan uran varrelta löytyy, että tossua vaan. Toinen asia, mikä harmitti oli se, että yritin niissä letkoissa vääntää jotain jutun juurta, mutta kukaan ei tuntunut olevan juttutuulella. Oliko porukka sitten niin hapoilla vai yrittikö ne vaan keskittyä vaativaan oravapolkurastiväliin, sitä en tiedä. Jotain käyttämättä jääneestä fyysisestä puolesta kertoo se, että ohitin loppusuoralla seitsemän joukkuetta varsin vaatimattomalla vauhdilla.
Mitä tässä on tullut suunnistus.net:iä luettua, niin porukka on kehunut tuota ensimmäisen osuuden ensimmäistä väliä hyväksi vaihteluksi. Jotenkin musta tuntuu, että kukaan niistä kehujista ei ole sitä väliä koskaan juossut. Ja muutenkin. Ensimmäinen väli oli yksi kolmasosa koko osuuden pituudesta, puhtaasti juoksua. Eläköön suunnistus! Kisakeskuksessa joskus aamuyön tunteina vastaan käveli pari jannua, joista toinen totesi: "Oli kyl kivaa, ku sai juosta noin paljon polkuja ettei eksynyt". Siinä vaiheessa teki mieli vetää ranteet auki. Kyllä se varmaan on kivaa joillekin hiihtäjille tai hinttikyykkääjille(salibändäreille) kun saa juosta polkuja, mutta kyllä mä haluan sitä risua ja kivikkoa, sitä kunnon rypemistä. Ensi vuonna saa taas nauttia kunnolla.
Koska tulee ensimmäinen aukomaan päätä, että "Eiks tossu liikkunu, treenaa enemmän"?
Venlojen lähdössä katselin, että ulkokaarteessa on tilaa tulla ohi isolla rintanumerolla, mutta kello 23.00 sitä tilaa ei enää ollutkaan. Meni kirjaimellisesti pujotteluksi. Ensimmäisen kerran katsoin karttaa vähän ennen K-pistettä ja meni aika kauan etsiessä kartalta ensimmäistä rastia. Ykkösen löydettyäni mielessä oli vain yksi ajatus, "Ei v***u". Oma suunnitelma ennen starttia oli ottaa letkoista poikkeava valinta ja tuupata ylhäisessä yksinäisyydessä porukasta ohi. Ykkönen oli kuitenkin sellainen, että omaa reitinvalintaa ei ollut mitään järkeä tehdä ja tyydyin ohittelemaan porukkaa ulkoilutiellä. Matkalla kakkoselle katselin ympärilleni muiden rintanumeroita saadakseni edes jonkinlaisen käsityksen sijoituksestani. Neloselle asti yritin raivota tietäni paremmille sijaluvuille, kunnes totesin sen vain energianhukaksi puskissa rymistelyn muodossa. Nelosella olin nostanut lähdöstä sijoitusta sellaiset 731 sijaa. Nelosella päätin siis tyytyä vain nauttimaan Jukolan yöstä ja yrittää juosta mahdollisimman virheettömästi. Maastosta ja radasta johtuen en voi sanoa nauttineeni, päinvastoin. Viitisen minuuttia tuli virhettä ja suurin osa siitä tuli yhdellä rastilla poimittuani ensin kaksi muuta hajontarastia ennen omaani. Loput erosta selittyy puoliksi tossulla ja puoliksi lähtönumerosta ja massasta edessä.
Pari asiaa jäi harmittamaan itse suorituksen aikana. Ensimmäinen oli se, että tiellä ja poluilla porukka antoi tossun viedä eteenpäin ihan kohtuullista vauhtia, mutta heti kun painettiin polulta sivuun, niin heitettiin kartta auki ja ihmeteltiin kävellen, missä oltiin. Siinä sai pariin kertaan ohjeistaa porukkaa, että kyllä se rasti varmaan tämän ainoan uran varrelta löytyy, että tossua vaan. Toinen asia, mikä harmitti oli se, että yritin niissä letkoissa vääntää jotain jutun juurta, mutta kukaan ei tuntunut olevan juttutuulella. Oliko porukka sitten niin hapoilla vai yrittikö ne vaan keskittyä vaativaan oravapolkurastiväliin, sitä en tiedä. Jotain käyttämättä jääneestä fyysisestä puolesta kertoo se, että ohitin loppusuoralla seitsemän joukkuetta varsin vaatimattomalla vauhdilla.
Mitä tässä on tullut suunnistus.net:iä luettua, niin porukka on kehunut tuota ensimmäisen osuuden ensimmäistä väliä hyväksi vaihteluksi. Jotenkin musta tuntuu, että kukaan niistä kehujista ei ole sitä väliä koskaan juossut. Ja muutenkin. Ensimmäinen väli oli yksi kolmasosa koko osuuden pituudesta, puhtaasti juoksua. Eläköön suunnistus! Kisakeskuksessa joskus aamuyön tunteina vastaan käveli pari jannua, joista toinen totesi: "Oli kyl kivaa, ku sai juosta noin paljon polkuja ettei eksynyt". Siinä vaiheessa teki mieli vetää ranteet auki. Kyllä se varmaan on kivaa joillekin hiihtäjille tai hinttikyykkääjille(salibändäreille) kun saa juosta polkuja, mutta kyllä mä haluan sitä risua ja kivikkoa, sitä kunnon rypemistä. Ensi vuonna saa taas nauttia kunnolla.
Koska tulee ensimmäinen aukomaan päätä, että "Eiks tossu liikkunu, treenaa enemmän"?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
