AM-keskimatka

Eilen kirmailtiin Espoon Keskuspuistossa Suunnistavan Uudenmaan AM-keskimatka. Itse kävin maanantaina työstämässä Pirkkolan iltarasteilla tyyppitreenin, eihän sitä muuten jaksaisi Pirkkolassa suunnistaa, mutta nyt polkuravi sopi teemaan. Hyvä fiilis jäi kenraalista, vitosen rata kolmeenkymmenenyhteenjapuoleen.

Keskiviikkona kuitenkin työpäivän jälkeen hymyillen kisakeskukseen, hauskaahan harrastamisen kuuluu olla. Päätin lähteä nauttimaan suunnistuksesta en juoksusta, joten pidemmittä puheitta, alla reitti.

K-1: Valitsin nopeasti vasemman ulkoilutie-/polkukierron. Suorempaakin olisi polkuja pitkin päässyt, mutta päätin aloittaa selkeästi ja saada mahdollisuuden katsoa koko radan reitinvalinnat heti ykkösvälillä. Ainoa, minkä kanssa sai olla tarkkana oli, ettei juokse jalkoja alta heti alussa. Passailin ehkä liikaakin.

1-2: Mäkeä ylös ja jyrkänteen vierestä toiseen mäkeen ja helppo rastinotto.

2-3: Polkua alas ja risteyksestä suunnalla suon yli. Polun jälkeen ei juuri luettavaa ollut, joten määrämittainen pinkaisu ja päänpyörittelyä, kinky. Pieni koukku.

3-4: Ylös mäkeen suunnalla ja luin, mitä vastaan tuli. Yllättävänkin helppoa.

4-5: Siirtymäväli ja rasti näkyi ylärinteessä jo suolta ylös penkalle noustessa. Todella helppoa.

5-6: Tämä näytti ennakkoon haastavalta, yritin pysyä käyrällä ja todella varovaisesti tuli otettua, mutta tästäkin selvittiin pienillä vahingoilla.

6-7: Perusväli avokallioille ja takarinteen jyrkänteelle.

7-8: Pitkä väli ja todella tylsä. Perustyöstöä rinnettä pitkin, rasti oli yllättävän pitkällä odotin lippua jo 50m etukäteen.

8-9: Korkeimman oikealta puolelta ja takarinteeseen, hieman liikaa oikean kautta.

9-10: Selkeä.

10-11: Naurettavan helppo väli ja rasti näkyi kauas.

11-12: Tulin kivikkoon odotettua nopeammin ja jouduin tarkistamaan kartasta, että voinko todella jo olla oikeilla kivillä. Viimeiset 20m epäuskoista kävelyä rastille.

12-13: Välillä niin paljon selkeää luettavaa, ettei ongelmaa. Parit jyrkänteet ja loppu käyrällä pysyen.

13-14: Huoh. Unohdin lukea karttaa tienylityksen jälkeen. Kaksi minuuttia meni tässä sekoilussa, tajusin lopulta katsoa tien toisella puolella olevista taloista sijainnin ja koukata rastille.

14-15: Helppo neppailuväli.

15-16: Aluksi katsoin tätä väliä, että suoraan vaan työstäen, mutta sitten lopulta onneksi huomasin selkeän ja vauhdikkaan tiekierron asuinalueen läpi.

16-17-M: Suunnitelma: Kohti maalia ja loppuviitoituksen kohdalla vastavirtaan vikalle. Menin ratamestarin jäynään. Oli kaksi viimeistä rastia. Toteutin suunnitelman ja luojan kiitos sentään olin tarkistanut myös viimeisen rastin koodin. Pukissa luki "200", kartassa "100". 14 rastilta lähtien iskin kaikki koneeseen, joten tässä vaiheessa oli maitohapot korvissa asti ja seisoin väärän rastin vieressä miettimässä, onkohan koodissa virhe. Kävin vähän ympäristössä haravoimassa sijaintia, koska siitä ei ollut mitään hajua rastilla seistessä. Lopulta paikansin väärän viimeisen sijainnin ja suuntasin omalle. Todella harmittava virhe, joka osoitti taas, että myös viimeiselle rastille pitää suunnistaa. Ajattelin olevani nokkela, mutta se kalahti tällä kertaa pahasti omaan nilkkaan. Noin 1,5 minuutin opetus.

Virhettä yhteensä sellaiset 4,5-5min, aivan liikaa tuohon maastoon. Mutta niin moni väli meni hyvin, että tyytyväinen täytyy olla. Olihan tämä vasta kolmas suunnistuskerta tämä vuonna. Tossun olisi tarvinnut liikkua nopeampaa, mutta ei niitä puhtaita juoksukertojakaan tänä vuonna ole hirveän montaa takana. Perustaso pysyy näköjään pyöräillessäkin ylhäällä. Nyt kuitenkin suunnitelmissa juosta vähän enemmän, ja kovia.

Saaristorastit, Parainen

Vajaan kahden vuoden tauon jälkeen henkilökohtaisessa kilpailussa, tuntui tutulta sekä oudolta. 18 vuoden tauon jälkeen rakkaan kasvattiseura Karkki-Rastin paita päällä ja lähtö- sekä tulosluetteloissa seuratunnuksena KaRa. Tuntui todella oudolta. Ei pahalla.

Lähes olemattoman suunnistukseen tähtäävän talviharjoittelukauden jälkeen ainoa tavoite kisassa oli se kuuluisa puhdas suoritus. Tavoite piti kakkosrastille. Toinen suunnistaja vaikutti liikaa rastinottoon ja survaisin vasemmalta ohi noin parin minuutin pummin vaikka olin selvästi kiinni 100 metriä ennen rastia hyvällä suunnalla ja rasti helposti naulattavissa. Rutiininpuutetta.

Uudet suunnistuskengät eivät vieläkään ole muokkautuneet mun jalkoihin ja saldona jo kutosrastille saavuttaessa rakot molemmissa kantapäissä. Tähän vielä bonuksena löin vasemman isovarpaan kiveen. Tässä vaihessa vielä päätin hölkkäillä radan loppuun, mutta kipu vain paheni ja paheni, joten käänsin kohti kisakeskusta numerolappu käännettynä. Kauden 2014 avauskisan saldona siis keskeytys, rakot molemmissa kantapäissä ja yksi isovarvas, jonka kynsi musta ja todella kipeä. Olisihan tuon voinut väkisin loppuun kärvistellä, mutta haluaisin juosta torstaina Akilleksen iltakevätsprintissä, joten kokonaiskuva voitti. Olen kuitenkin suht tyytyväinen suoritukseen, suunnistus oli gripissä lukuunottamatta rutiininpuutetta. Juoksukunto nyt on mitä on eli huono.

Framåt!

Middle East Madness 2014

Tuli vähän käytyä Lähi-Idässä. Ohjelmaan kuului tottakai myös kiipeilyä erämaassa. Iso seinämä jäi väliin turvallisuussyistä, kivi oli haurasta ja liukasta sateen jälkeen. Iloista ja leppoisaa pikkuboulderointia yksin hiljaisuudessa.

Suunnistuskausi lähestyy, seuraavat viikot voisin hieman keskittyä siihen touhuun.

Uusi kausi, uusvanhat värit

Melko tarkalleen aika kauan on kulunut edellisestä päivityksestä. Syy: vuonna 2013 viisi suunnistuskertaa; kaksi kesäkuussa, yksi marraskuussa ja kaksi joulukuussa. Ainoa positiivinen asia oli, että yösuunnistustouhuja näistä oli 3/5. Kylkiluu tuli kondikseen siinä heinäkuun aikana. Tässä kausianalyysini kaudesta 2013.

Kuukauden verran on tätä vuotta kärvistelty ja hommahan on niin, että varsinaissuomalainen sinikeltainen suunnistuspaita ei ole ylläni enää suunnistuskilpailuissa vuonna 2014. Aina on ollut ajatuksena, että vielä jossain vaiheessa puen rakkaan kasvattiseurani Karkki-Rastin paidan päälle niin, että tulosluettelossa lukee seurana Karkki-Rasti. Se vaihe on nyt. Tavoitteet kaudelle 2014 ovat selvät. Se kuuluisa ehjä kausi. Sellaista ei olekaan ollut sitten vuoden 2009.

Ei tässä paikat nytkään missään priimassa jamassa ole, mutta eihän se tällaista kuntoulkoilijaa haittaa. Antaa kultapossukerholaisten ja wannabesatsareiden stressailla sellaisista asioista. Käyn vaan lenkillä, hiihtämässä, pyöräilemässä, pelaamassa futista ja futsalia, kiipeilemässä ja joskus saattaa olla suunnistuskarttakin kädessä vaikken mitään siitä ymmärräkään. Kisoissa sitten se nimi löytyy sieltä mistä kuuluukin eli alhaalta ylöspäin etsii katse omaa nimeä. Ilon kautta toimintaa pyöritetään ja kyllähän mukavuusalueelta poistuminenkin on iloinen juttu.

Seuraavaksi tarkoituksena selvittää löytyykö vanhemmiltani vielä jostain kaapin perukoilta vanhaa Karkki-Rastin suunnistuspaitaani 90-luvulta ja sen muokkaaminen nykyisiin mittoihini sopivaksi.
Back to basics!

Kausi 2013

Oli synkkä ja myrskyinen yö. Niitä oli koko talvi täynnä täysipäiväisen työnteon ja viimeisten koulujuttujen saattelemana, kävin lenkillä. Harjoitteluksi sitä juoksemista ei voi kutsua, sen verran väsyneenä ja stressaantuneena tuli liukkailla köpöteltyä. Tuli kevät. Enää gradun saattaminen loppuun, niin etuliitteenä voisi käyttää FM. Fiilis nousi, juokseminen alkoi jo muistuttaa harjoittelua. Eräänä huhtikuun lauantaina futsalturnauksessa juostiin vastustajan kanssa päin, vastapuoli ehti laittaa hieman käsiä eteen, allekirjoittanut ei. Kylkiluusta kuului naps. Hiusmurtuma.

Kolmeen viikkoon en pystynyt nukkumaan selällään enkä mahallaan, kaikki vitutti. Reilu kuukausi siinä meni ennenkuin pystyi istumaan edes maantiepyörän satulaan ja vetämään kevyttä treeniä, kyllähän se vielä sattui, mutta pakko oli jotain liikuntaa harrastaa. Takana on nyt paljon maantiepyöräkilometrejä ja yksi suunnistusharjoitus. Treeneissä edelleen pientä kipua, silloin tällöin normielämässäkin, mutta viikonloppuna juostavaan Jukolaan on pakko päästä lamppu päässä hortoilemaan.

Jukola voi hyvinkin olla ainoa kilpailuksi luokiteltava suunnistustapahtuma Suomessa tällä kaudella, missä nimeni näkyy lähtö- ja tuloslistoissa. Syksyksi voisin päästä edes jonkinlaiseen kuntoon, mutta siellä odottaa kuukauden mittainen kesäloma Suomen rajojen ulkopuolella ja perinteisesti on lomareissuilla jäänyt treenaus hieman vajavaiseksi. Ulkomailla voisi loman aikana kisan tai pari juostakin, jos silloin kiinnostaa. Sen näkee sitten. SM-yöhön saatan lähteä hortoilemaan, se on ainoa kisa Suomessa, mikä tällä hetkellä edes hieman kiinnostaa.

Välivuosi. Gradu (toivottavasti) jouluun mennessä valmiiksi.

Alla vielä tyylinäyte ensimmäisen suunnistusharjoituksen sitten lokakuun 2012 ensimmäiseltä rastilta. Muuten oli aika telkkänä pönttöön -suorittamista, mutta alussa oli intoa enemmän kuin malttia ja karttaakin unohtui vilkuilla. La pirueta!